Poimurien vertailua puolukkamättäillä (ja vähän sienestystä)

Perinteisempi pikkupoimuri sai perheeseemme haastajan, kun mies hankki Marjukka-merkkisen pienen poimintarohmun. Hän vissiinkin on kyllästynyt minua hitaampaan poimintavauhtiinsa :-)

Annetaan siis miehelle ja Marjukka-poimurille mahdollisuus todistaa paremmuutensa suhteessa jo useamman vuoden hyvin palvelleeseen, kevyeen muovipoimuriini nähden.

Tämän syksyn puolukkasato alkaa olla keskisemmässä Suomessa poimintakypsää ainakin aurinkoisemmilla paikoilla. Puuston suojassa on vielä raakoja marjoja seassa, joten mitään kiirettä ei puolukkamättäille vielä ole. Tosin tässä vaiheessa marjasyksyä saa vielä kohtuullisen napakkaa mustikkaakin kerättyä puolukan joukkoon, sellaista seosta on kiva pakastaa kokonaisina marjoina esim. jogurtin seassa käytettäväksi.

Perinteisempi poimuri ja Marjukka vieretysten

Tyylinäytettä Marjukka-poimurin kera

Marjukka-poimurissa on varsin lyhyt puuvarsi, mutta leveä ja avoin kauhaosa. Sillä on helppo ja nopea kerätä avarilta paikoilta, jossa marjat ovat nätisti tyrkyllä mättäiden päällä. Miinuksena on se, että marjat on käytännössä lapioitava suoraan astiaan, eli jokin sankko tai vati on oltava jatkuvasti vieressä. Roskia kyllä tämä poimuri haroo mukaan väkisinkin, mutta itse poimiminen näyttää nopeutuvan ja keruuasentokin on leppeämpi selälle.

Oksaisilla ja heinäisillä mättäillä perinteinen pikkupoimuri on edelleen tämän pikkutestin perusteella ykkönen. Nopean ja suhteellisen roskattoman poimimisen niksi on muuten siinä, että nostelee samalla toisella kädellä marjaterttuja poimurin nielua kohti eikä vain raavi varvukkoa kaikkine roskineen (vinkki miehelle!). Omassa pikkupoimurissani on yksittäisten metallipiikkien sijaan metallilenkut, mikä on osoittautunut hyväksi malliksi myös pehmeämpien mustikoiden keruussa. Tosin ihan pienimmät marjat eivät tässä mallissa pysy - mutta kuka niitä haluaisikaan, jos isojakin on saatavana :-)

Oman perinteisemmän poimurimallini lenkkimäiset "piikit"

Syksyn ensimmäiset suppilovahverot

Puolukkaretken sivusaalis. Kantarellejakin on vielä!

Loppuun vielä miehen nopeasti loihtima, kookoksesta eksoottista makua saanut sienimunakasresepti (nälkäisenä en muistanut ottaa annoksesta kuvaa, mutta voin taata, että se oli erityisen hyvää ja täyttävää pitkän marjastus- ja sienestyspäivän päätteeksi):

• 1 valkosipulin kynsi
• 1 isohko kevätsipuli varsineen
• 2 dl kantarellisilppua
• 3-4 munaa
• 1 dl kookosmaitoa 
• kourallinen tuoretta pinaattia
• mustapippuri ja suolaa
• 1 tomaatti siivuina

Kuullota sienet, sipuli ja valkosipuli kuumalla pannulla voissa ja lorauksessa kookosmaitoa, lisää maustettu muna-kookosmaitoseos sekä pinaattia silputtuna.
Kun munamaito alkaa hyytymään, lisää päälle tomaattisiivut ja käännä liesi nollille. Laita kansi päälle ja anna hyytyä hiljalleen muutama minuutti.
Nostele valmiin annoksen päälle vielä tuoreita pinaatinlehtiä koristeeksi.

PS: Blogiteksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista, ja sen alkuperäinen julkaisupäivä on 21. syyskuuta 2015.