Ruskan väreissä Posion Korouoma

Näyttäviä rotkomaisemia saimme ihailla koko vaelluspäivän, tosin poikettuaan ylämaisemiin polku laskeutuu takaisin seurailemaan Korojoen rantaa keskelle lehtokasvillisuutta. Reitillä on useita laavu- ja nuotiopaikkoja ja masusta löytyy välipalalle ja nuotiokahville aina sijansa. Kulkijoita ei ruska-ajasta huolimatta reitillä ollut kovinkaan montaa, ja hyvä niin. Mukava on muita kulkijoita moikata, mutta kyllä näille reissuille kuuluvat myös rauha ja sopiva pala ylhäistä yksinäisyyttä.

Kohti kanjonin yläreunaa (kuva NiiKo2013)

Jylhäkallion laavu (kuva NiiKo2013)

Yöksi toivoimme ehtivämme Pajupuron autiotuvalle, tosin loppumatkasta alkoi olla jo kiire päivänvalon hiipuessa. Hämärä meidät ehtikin yllättää, mutta samalla maisema antoi parastaan nostattaen suorastaan runollisen iltasumun jokilaakson luonnonniittyjen ylle. Hieno elämys, jonka kruunasi huuhkajan huhuilu.

Korouomalla iltasumussa (kuva NiiKo2013)

Autiotupa odotti meitä yllättäen pimeänä ja asumattomana. Edelliset kulkijat eivät olleet jättäneet kovinkaan montaa polttopuuta, mikä tarkoitti klapisavottaa pimeydessä ennen iltasopasta nauttimista. Tupien vähintäänkin kirjoittamattomia sääntöjä noudattaen me jätimme seuraavillekin pilkottuja puita ja sytykkeitä odottamaan.

Kuten perinteisiin kuuluu, oli puuvajasta löytyvä kirves lähes käyttökelvottoman tylsä (koska hyvät kirveet joku varastaisi - näin ovat Metsähallituksen miehet kertoneet syyksi tähän perinteeseen). Onneksi saha oli kunnossa, joten pääsimme suht kivutta keittelemään iltaruokaa.

Tuvan kamiina oli todella tehokas. Reipas lämmönluovutus yhdistettynä lämpimään syksyiseen yöhön tarkoitti turhankin kuumaa tunnelmaa. Ei tarvinnut valittaa palelemista, ei. Harmi, ettei revontulia näkynyt, mutta toki tähtitaivaskin oli kaunista katseltavaa.
  

Pajupuron autiotupa (kuva NiiKo2013)

Aamupuuron jälkeen rinkka takaisin selkään ja taivalta jatkamaan. Kohta tuvalta lähdettyämme tulimme upealle luonnonniitylle - perinnemaisemaa erikoisimmillaan! Rotkokanjonin seinämät loivenivat vähitellen hiekkaharjuiksi ja järvimaisemiksi ja loppumatkan taivalsimme mukavaa tahtia kauniissa syyssäässä. Kengät eivät hiertäneet ja rinkkakaan ei painanut hartioita. Sääkin oli meille suosiollinen: koko reissulla ei sattunut kohdalle kuin yksi pieni sadekuuro joka hyvitti olemassaolonsa kirkkaalla sateenkaarella.

Puolukoita yritin katsella, mutta niitä ei näyttänyt Posion seutuvilla enemmälti tänä vuonna olevan, toki päivän vitamiinit saimme napsittua polunvarren mättäiltä. Puolukoiden vähäinen määrä korvautui niiden isolla koolla. Pakurikääpää näkyi siellä täällä, mutta ne saivat jäädä rauhassa sijoilleen luonnonsuojelualueelle.

Määtän luonnonniitty (kuva NiiKo2013)

Korouoma osoittautui maineensa veroiseksi kohteeksi. Luonto esittäytyi erittäin moninaisena - näkemistä oli joenvarren lehdoista kanjonin karuihin kallioihin ja ylväisiin harjukönkäisiin. Myös äänimaailma vaihteli mukavasti kosken kohinasta pienen puron lirinään unohtamatta lintuja, oravia ja pimeän hetken huuhkajaa.

Käveltävyydeltään reitti ei ole se helpoin, sillä polku kulki ajoittain kivikkoisissa ja juurakkoisissa rinteissä. Hyvät nilkkaa tukevat jalkineet ovat paikallaan ja kävelysauvoistakin voi olla apua. Hieno reissu, ja nyt jäämme odottelemaan tilaisuutta  seuraavaan patikkamatkaan :-)

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 19.9.2013.