Kun huomaat yhden, löydät monta

Suppilovahveroita metsästämässä

Tattikausi meni meiltä jotenkin ohi muissa kiireissä, mutta ilmeisesti tattisato olikin tänä vuonna kohtalaisen heikko. Sitä ei siis kannata jäädä murehtimaan, sillä suppilovahveroita on runsaasti: niitä siis joukolla metsästämään!

Kun silmä huomaa sammalikossa sen ensimmäisen piileskelijän, kannattaa seisahtua toviksi ja katsoa tarkasti lähimetrit: yleensä yhden löytyminen paljastaa sille kavereita. Ja parin askeleen päästä lisää kavereita. Lauantaisen sieniretken saalis oli 11 litraa suppilovahveroita.

Tiesitkö, että suppilovahverossa on runsaasti D-vitamiinia?

Itse en ollut tullut ajatelleeksi suppilovahveroiden ja muiden sienien terveydellisiä hyötyjä. Olen mieltänyt sienestämisen ja marjastamisen liittyvän ensisijaisesti ihmisen ikiaikaiseen metsästyksen viettiin. Siinä missä joku kavereista lähtee lintu- tai jänisjahtiin pyssy olalla tai alennusmyynteihin etsimään sitä oikeaa vaatekappaletta halvimmalla mahdollisella hinnalla, minä koen samaa saalistamisen iloa löytäessäni hyvän marikon tai madottoman herkkutatin.

Tästä metsän antimien metsästyksestä on toki suora hyöty myös pakastimen sisältöön ja kauppalaskun pienentymiseen: itse kerättäessä ilmaista ja monipuolisesti käytettävissä olevaa ruokaa. Lisäksi metsässä oleskelu on jo itsessään tutkitusti terveyttä edistävä nautinto. Mutta että suppilovahvero olisi jopa kolminkertaisesti kalaa parempi D-vitamiinin lähde - se on jo ekstrana tulevaa etua! Asiasta on enemmän Ylen artikkelissa täällä: Superterveellisiä suppilovahveroita.

Pitkää ja lämmintä syksyä povataan tällekin vuodelle, joten toivottavasti suppisten satokausi jatkuu edelleen!

Toivoin löytäväni vielä puolukoita pakkasen täytteeksi, mutta ne olivat jo varisseet maahan. Voinen julistaa puolukkasesongin virallisesti päättyneeksi.

Nämä kaverit osaavat piileskellä hyvän suojavärinsäkin puolesta. 

Eräältä rannan rinteeltä löytyi vähän isompiakin yksilöitä.

Päivän saalis 11 litraa suppilovahveroita. 

Monituntisen metsäretken jälkeen maistui mökillä kunnon illallinen: suppilovahveroita, sipulia ja kanafilettä valkoviinissä haudutettuna. Lisukkeena tuoreananasta ja halloumia grillattuna sekä salaattia mökin keittiöpuutarhasta.

 PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 1.10.2013.

Ruskan väreissä Posion Korouoma

Näyttäviä rotkomaisemia saimme ihailla koko vaelluspäivän, tosin poikettuaan ylämaisemiin polku laskeutuu takaisin seurailemaan Korojoen rantaa keskelle lehtokasvillisuutta. Reitillä on useita laavu- ja nuotiopaikkoja ja masusta löytyy välipalalle ja nuotiokahville aina sijansa. Kulkijoita ei ruska-ajasta huolimatta reitillä ollut kovinkaan montaa, ja hyvä niin. Mukava on muita kulkijoita moikata, mutta kyllä näille reissuille kuuluvat myös rauha ja sopiva pala ylhäistä yksinäisyyttä.

Kohti kanjonin yläreunaa (kuva NiiKo2013)

Jylhäkallion laavu (kuva NiiKo2013)

Yöksi toivoimme ehtivämme Pajupuron autiotuvalle, tosin loppumatkasta alkoi olla jo kiire päivänvalon hiipuessa. Hämärä meidät ehtikin yllättää, mutta samalla maisema antoi parastaan nostattaen suorastaan runollisen iltasumun jokilaakson luonnonniittyjen ylle. Hieno elämys, jonka kruunasi huuhkajan huhuilu.

Korouomalla iltasumussa (kuva NiiKo2013)

Autiotupa odotti meitä yllättäen pimeänä ja asumattomana. Edelliset kulkijat eivät olleet jättäneet kovinkaan montaa polttopuuta, mikä tarkoitti klapisavottaa pimeydessä ennen iltasopasta nauttimista. Tupien vähintäänkin kirjoittamattomia sääntöjä noudattaen me jätimme seuraavillekin pilkottuja puita ja sytykkeitä odottamaan.

Kuten perinteisiin kuuluu, oli puuvajasta löytyvä kirves lähes käyttökelvottoman tylsä (koska hyvät kirveet joku varastaisi - näin ovat Metsähallituksen miehet kertoneet syyksi tähän perinteeseen). Onneksi saha oli kunnossa, joten pääsimme suht kivutta keittelemään iltaruokaa.

Tuvan kamiina oli todella tehokas. Reipas lämmönluovutus yhdistettynä lämpimään syksyiseen yöhön tarkoitti turhankin kuumaa tunnelmaa. Ei tarvinnut valittaa palelemista, ei. Harmi, ettei revontulia näkynyt, mutta toki tähtitaivaskin oli kaunista katseltavaa.
  

Pajupuron autiotupa (kuva NiiKo2013)

Aamupuuron jälkeen rinkka takaisin selkään ja taivalta jatkamaan. Kohta tuvalta lähdettyämme tulimme upealle luonnonniitylle - perinnemaisemaa erikoisimmillaan! Rotkokanjonin seinämät loivenivat vähitellen hiekkaharjuiksi ja järvimaisemiksi ja loppumatkan taivalsimme mukavaa tahtia kauniissa syyssäässä. Kengät eivät hiertäneet ja rinkkakaan ei painanut hartioita. Sääkin oli meille suosiollinen: koko reissulla ei sattunut kohdalle kuin yksi pieni sadekuuro joka hyvitti olemassaolonsa kirkkaalla sateenkaarella.

Puolukoita yritin katsella, mutta niitä ei näyttänyt Posion seutuvilla enemmälti tänä vuonna olevan, toki päivän vitamiinit saimme napsittua polunvarren mättäiltä. Puolukoiden vähäinen määrä korvautui niiden isolla koolla. Pakurikääpää näkyi siellä täällä, mutta ne saivat jäädä rauhassa sijoilleen luonnonsuojelualueelle.

Määtän luonnonniitty (kuva NiiKo2013)

Korouoma osoittautui maineensa veroiseksi kohteeksi. Luonto esittäytyi erittäin moninaisena - näkemistä oli joenvarren lehdoista kanjonin karuihin kallioihin ja ylväisiin harjukönkäisiin. Myös äänimaailma vaihteli mukavasti kosken kohinasta pienen puron lirinään unohtamatta lintuja, oravia ja pimeän hetken huuhkajaa.

Käveltävyydeltään reitti ei ole se helpoin, sillä polku kulki ajoittain kivikkoisissa ja juurakkoisissa rinteissä. Hyvät nilkkaa tukevat jalkineet ovat paikallaan ja kävelysauvoistakin voi olla apua. Hieno reissu, ja nyt jäämme odottelemaan tilaisuutta  seuraavaan patikkamatkaan :-)

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 19.9.2013.

  

Hiihtokilometrejä ja herkkusoppaa

Hullunkurisen vähälumisena talvena ei Savon seutu näyttänyt hiihtolomaviikolla 10 parhaita hankiaan, joten suuntasimme pikapäätöksellä pohjoisimmille leveyksille. Veri vetää välillä puuttomille tuntureille, joten suunnaksi valikoitui Pallas.

Pallaksen päiväretken pääetappina oli Nammalakurun uusi autio/varaustupa, jonne tunturijonon länsipuolitse oli juuri ajetut hyväkuntoiset ladut. Matka joutui mukavasti, ja maastokin on sopivan kepoista hiihdellä hiljaksiin. Autiotuvalla lepäilyn ja evästelyn jälkeen oli tehtävä valinta: joko tunturijonon länsireunan reittiä ja omia jälkiä takaisin, tai paljakan kautta itäpuolelle kiertyen haastellisemmissa maastoissa. Puuton tunturi haisi enemmän seikkailulle, joten sinne siis!

Nammalakurun uudenkarhea autio/varaustupa

Latu Pallaskeskuksesta Nammalakurulle oli ajettu juuri, mutta tästä eteenpäin saimmekin talsia parin päivän takaisia jälkiä myöten. Jarrulihakset olivat kovilla laskiessamme alas huipulta alemmille rinteille pelkkää moottorikelkan uraa myöten. Lumi vaan välillä pöllysi, kun mies kynti mahallaan uran reunuksia :-) Siitä esimerkistä oppineena osasin itse riisua sukset pahimmissa mutkapaikoissa pois.

Retken toinen evästauko - ja luntakin vielä riittää toviksi!

Hiihtoretken loppuhuipennuksena saimme kavuta uudelleen huipulle Palkaskurua myöten. Tiukka mäki, mutta mieluummin kuljin sen ylöspäin. Joku huimapää oli pudotellut sen alaskin - saattavatpa siinä olla kintut jarruttamisesta kipeinä.

Päivänvalo riitti juuri ja juuri ohjaamaan meidät ilman latuja perille. Kuvaan onkin tallentunut sininen hetki korkeimmalla paikalla.

Hieno päivä, hiihtokilometrejä noin 35, sää oli pilvinen mutta pikkupakkasineen leppoisa. Sellaisen päivän päätteeksi sopii hienompi rusolnik(rassolnik)-keitto, joka vie aikaa, mutta on talvisena päivänä mahtavaa ruokaa!

Tässä resepti muistinvaraisesti kirjattuna:

Laita kattilaan naudan luullista lapaa, jota keitellään useampi tunti sipulilla, mustapippureilla, kasvisliemijauheella, suolalla ja laakerinlehdillä maustetussa vedessä. Kuori keitinveden päältä lihasta syntyvä vaahto pois.

Noin kolmen tunnin keittelyn jälkeen liha luineen siivilöidään pois keitinvedestä ja leikellään liha sopiviksi keittopaloiksi.

Keitinveteen lisätään lihapalojen lisäksi desin verran kokonaisia ohrasuurimoita. Kun suurimot alkavat olla pehmeitä, lisätään pari porkkanaa, kolme perunaa, reipas pätkä purjoa sekä kypsymisen viimeisiksi hetkiksi suolakurkkupaloja lämpiämään. Me käytimme herkkusopan kruununa chilimaustettuja säilökurkkuja ja noin desin verran kurkkujen säilölientä, mikä antoi sen viimeisen potkusilauksen keitolle - suosittelen. Annoksen päälle vielä smetanaa ja tillisilppua.

Ja eikun herkuttelemaan :-)

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 13.3.2014.

Koivunmahla, luonnon oma sima vaikka vappupöytään

Joka kevät asia käväisee mielessä, mutta unohtuu yhtä nopeasti. Tänä vuonna kuitenkin mielessä käväisy sattui oikeaan hetkeen, eli huhtikuiseen mökkeilypäivään. Kokeilimme siis juoksuttaa luonnon omaa simaa, eli mahlaa mökkitontin isoimmasta pihapuusta. Mitä reilukasvuisempi koivu, sen parempi sato - siis poraa etsimään!

Mahlankeruuseen otollisimmat ajat ovat juuri nyt käsillä, eli maan pintakerroksen sulamisen jälkeen mutta ennen koivun silmujen puhkeamista. Mahlahan on lähes täysin juurten kautta runkoon imeytynyttä vettä, jossa on seassa noin prosentin osuudella makeaa makua antavia sokereita ja kivennäis- ja hivenaineita, hedelmähappoja sekä valkuaisaineita. Miksikään superfoodiksi sitä ei taida mikään tutkimus osoittaa näillä suhdeprosenteilla, tosin mahlaa ei muutoinkaan ole vielä laajemmin tutkittu.

Tarkemmin mahlan ominaisuuksista sekä jopa ammattimaisen juoksutuksen nikseistä löytyy hyvä artikkeli Suomen luontoyrittäjien sivuilta.

Mahlaa juoksee tipoittain pulloon pillin avulla

Juoksutimme mahlaa kookkaasta pihakoivusta pillin ja tyhjän limpparipullon avulla suht lämpimänä iltana huhtikuun 25. päivä, jolloin maa oli jo lumeton, mutta mökkijärvi edelleen jäässä. Nestettä alkoi virtaamaan reilusti heti poraamisen jälkeen ja saimme varsin nopeasti kasaan puolisen litraa. Sen jälkeen virtaus selvästi hidastui ja koko loppuillan aikana kassa koheni vain muutamalla desillä. Saalista saatiin kuitenkin sen verran, että pääsimme tutustumaan mahlan makuun. Se on hyvin miedosti makea - aivan kuin vettä, johon olisi liotettu hieman sokeria tai hunajaa. Jälkimaku tuntui makeana vielä pitkään suussa. Tuoksu oli mielestäni kevyesti hunajainen. Ehkäpä tästä saisi luomukorvikkeen simalle, etenkin jos ei olisi muistanut tehdä kotisimaa ajoissa vapulle :-)

Mahlan maku ja makeus voi vaihdella eri puuyksilöiden välillä, joten kannattanee kokeilla eri pihapuita jotta löytäisi sen parhaimman makuvivahteen. Yritimme vielä valuttaa mahlaa toisesta puusta seuraavana aamuna, mutta jostain syystä silloin ei homma onnistunut: saimme muutamassa tunnissa kokoon vain pari-kolme desiä vaivalloisina tippoina. Puu oli toki pienempikin, mutta syytä lienee myös puun latvuston kapoisammalla laajuudella ja ehkä jopa edellisen yön pakkasella? Runsaalla vuosikasvulla ja laajalle levinneellä latvustolla varustettu iso koivu (halkaisija noin 30 cm) voi antaa vuorokaudessa 10-15 litraa mahlaa, kun pienemmissä (noin 15 cm halkaisija) puissa voi vuorokausituotto jäädä noin 2-4 litraan.

Porausreikiin työnsimme tulpaksi teroitetut puutapit, mutta ilmeisesti se on vanhanaikainen käytäntö. Parempi olisi käyttää vahaa, hiillyttää reikä umpeen tai antaa mahlan sokereiden tukkia reiän. Samasta reiästä ei siis ole tarkoitus valuttaa mahlaa useampaa kertaa.

Mahla pilaantuu nopeasti, joten keruuseen tulisi käyttää puhtaita tarvikkeita ja itse nestekin tulee säilyttää maidon tavoin kylmässä ja nauttia parin päivän sisällä (kuulemma pilaantunut mahla kävisi hyvin kukkien kasteluun). Pidempiaikaiseen käyttöön mahlaa voi pakastaa, mutta en ainakaan itse keksi siihen tarvetta. Jotkut sanovat mahlan olevan hyvin janoa poistavaa sekä kahvin tavoin virkistävää, mutta ehkäpä juon janooni kuitenkin vettä ja virkistykseen vaikka siperianteetä. Tämä mahlan porailu oli hauska keväinen kokeilu, josta riitti lapsille ihmettelemistä. Tosin he hassut eivät uskaltaneet moista nestettä sitten kuitenkaan maistaa...

Kannattaa ennen porailua huomioida, että mahlan juoksutus ei varsinaisesti vahingoita puun kasvua, mutta aiheuttaa porauksen kohdalta leviäviä tummentumia puun syihin. Siitä syystä puu ei enää mahlan valutuksen jälkeen sovellu jatkojalostukseen vaneriksi tai huonekalupuuksi, eikä mahlaa saa kerätä ilman maanomistajan lupaa.

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 27. huhtikuuta 2015.

Korvasienen metsästystä

Kevät ja korvasienet kuuluvat yhteen kuin kevätjuhlat ja suvivirsi. Mökkiämme lähelle kaadettiin ruma(!) aukko juuri parisen kesää sitten, eli suuntasimme sinne silmissämme siintäen suuret sienisaaliit - tulipa s-tarina ihan vahingossa :-)

Korvasieni viihtyy juuri suht tuoreilla hakkuuaukoilla, joten saimmekin kevään ensikosketukset tuohon epämääräisen ulkonäön omaavaan herkkuun. Tekaisimme aiheesta videon, olkaa hyvät:



Tässä resepti videon lopussa näkyvään korvasienipastaan

2 dl huolellisesti ryöpättyjä ja huuhdeltuja korvasieniä (tuoreena niitä oli enemmän, ryöppäys kutistaa massaa merkittävästi)
1 punasipuli
puolikas rasia ruohosipulituorejuustoa
suolaa
mustapippuria
pieniä tomaatteja halkaistuina
täysjyvänuudeleita
(halutessa päälle isompana viipaleena tai joukkoon pienenä silppuna kylmäsavulohta)

Kuullota sipulit ja sienet, lisää joukkoon tuorejuusto ja mausteet. Keitä nuudeleita erikseen hetki, lisää ne puolikypsinä pannulle sienten joukkoon. Lisää samalla tomaatit. Anna hautua hetki, jotta nuudelit kypsyvät ja tomaatit lämpiävät.

Oli nopeaa ja hyvää :-)

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 26. toukokuuta 2015.

Moottoripyörällä Jäämerellä

Takapenkkiläisen surinasussun rooli muuttui, sillä sain tälle kesälle ensimmäisen oman pyöräni - Honda sekin, tottakai :-)

Hondat Jäämerellä - arvaa kumpiko on tyttökuskin?

Reissujalkaa alkoi kutkuttamaan yhteisen lomamme alkajaisiksi sen verran pahasti, että heti tilaisuuden tullen pakattiin pyörien laukut. Ensimmäinen ongelma olikin, MITÄ pakataan? Reissuvaatetta ehkä jotain eteläisempää maisemaa, kaupunkikeskuksia ja terasseja varten, vai lämpimiä kerrastoja, hyttyshuppuja ja vaelluskengät pohjoisen valloittamiseksi?

Sääkartta ratkaisi suuntamme, sillä lähtöpäivän aamuna heinäkuussa näytti lähipäiville aurinkoisempaa keliä pohjoisen suuntaan (viimeksi reissu suuntautui Viroon samaisella tavalla säätilan mukaan). Siis laukkuun päätyi tunturiretkeilyyn soveltuvia varusteita. Jätimme jopa ajokengät pois ja pukeuduimme vedenpitäviin vaelluskenkiimme jo ajaessa, näin säästyi iso kolo laukuissa.

Ajopäivä 1, Kuopio - Kuusamo

Kuopiosta starttasimme heti pienemmille teille pois pohjoisen pääväylältä 5-tieltä - ensin Maaningalle (tie 77), sitten Pielaveden ja Sulkavan kautta Kiuruvedelle (tie 561). Oulujärven päätimme kiertää sitä hiljaisempaa puolta myöten, eli läntistä reittiä. Se olikin mukavaa mutkatietä aina Pyhännän ja Kestilän kautta Vaalaan  ja siitä pohjoiseen Taivalkoskelle saakka (tiet 800 ja 822). Oulujärven läpikin Manamansalon hiekkarantojen kautta olisi päässyt lossilla, mutta puuskaisen tuulen vuoksi jätimme lossitaipaleen toiselle reissulle, onpahan yksi hyvä päivämatka katsottuna retkitavoitteeksi.

Savon ja Pohjanmaan välinen maastoero sekä rakennuskannan muuttuminen näkyi matkalla varsin selvästi - savolaeset mäkimaisemat vaihtuivat pohjalaisiksi maataloustuotannollisiksi tasamaiksi heti Kiuruveden tietämillä. Sääkin suosi, kuten ennuste lupasi. Oli mukavaa ajella sopivan lämpöisessä, enintään +20 asteen auringonpaisteessa, puuskatuulikin alkoi iltapäivällä hellittämään. Tosin illansuussa - pepun jo puutuessa - meidät yllätti pieni sadekuuro, joka viilensi sään ja pakotti lisäämään tielevikkeellä vaatetta. Se oli huono ajatus, mäkäräiset odottivat puskassa ahneina.

Ensimmäiset porot näkyivät Taivalkosken ja Kuusamon välisellä tieosuudella kiitäessämme kohti Kuusamon Sokos-hotellia, ja niitä riittikin sitten läpi Lapin. Varovaisuutta oli syytä noudattaa - kun näkee yhden poron, niitä saattaa olla lähellä enemmänkin. Mitään "läheltä piti" -tilannetta ei onneksi päässyt syntymään, vaikka joitakin kertoja porot säntäilivätkin tielle holtittomasti.

Ajopäivä 2, Kuusamo - Salla - Savukoski - Sodankylä

Runsaan ja maittavan hotelliaamiaisen jälkeen oli hyvä lähteä matkaamaan aurinkoiseen, mutta viileään säähän. Reitiksi pohjoiseen valitsimme Sallan ja Savukosken kautta kiertävän itäisen reitin (tiet 950, 82 ja 965) ihan siitä syystä, ettemme olleet kumpikaan siellä reunalla koskaan vierailleet. Maisemallisesti reitti oli suurelta osin pettymys: korpea ja suota, joiden läpi on tieinsinööri vetänyt viivottimella piiiitkiä suoria teitä. Yhden piston teimme Savukosken tieltä Seitajärven museotielle. Kapea hiekkatie vie noin 13 km päähän partisaanien uhrien muistomerkille. Tulipahan treenattua hiekkatiellä ajamista ja ajateltua pohjoisen väen arkea sodan melskeessä ja partisaanien armoilla.

Päiväkahvit Tanhuan K-marketin pihassa, ruokapalaksi poropitsaa Akkavaaran pitseriassa Sallan kirkonkylällä ja illaksi Sodankylään Nilimellan leirintäalueen pikkumökkiin (40 € kahdelle). Varasimme saunavuoron (12 €) lämmitelläksemme ja illalla jutustelimme muiden matkalaisten kanssa nuotiopaikalla. Nämä jutusteluhetket ovat usein reissun parasta antia: nytkin kuulimme loistavia vinkkejä pohjoisesta päin tulevilta. Oululaiset veljekset olivat tulossa lapsineen Norjan Altasta, mitä aluetta he kovasti kehuivat. Kuulemma löytyisi upea rotkokanjoni päiväretkikohteeksi sekä suomalaisten omistama siisti leirintäalue. Suunta vaihtuukin Inarijärven kohdalta siis luoteeseen! Kilometrien määrä sen kuin lisääntyy...

Nilimellan leirintäalueella avautui sateinen aamu

Nilimellan mökin keittiö on täysin varustettu,
meiltä vain puuttui kattila

Ajopäivä 3, Sodankylä - Laanila (Saariselkä)

Leirintäalueen aamu aukeni harmaana ja sateisena. Eikun vaan sadekamppeet niskaan ja baanalle. Keli ei houkutellut etsimään kiertoreittejä, joten painelimme suoraan nelostietä kohti pohjoista. Kostea viileys alkoi puskemaan iholle nopeasti huolimatta runsaasta vaatetuksesta sekä sadepuvuista. Myös poroja alkoi näkymään tien varsilla runsaammin, joten se märän tien ja kohmeisten sormien ohella piti keskinopeuden todella maltillisena. Onneksi paljon kävellyt Meindl-vaelluskenkäni ovat edelleen ehta kunnossa ja pitivät varpaat kuivina.

Päivämatka jäi tänään suht lyhyeksi, vierailimme tapaamassa vanhaa tuttuani Ainia Metsähallituksen neuvontapisteessa Tankavaarassa ja Partioaitan väkeä Saariselällä. Majoituimme hyvissä ajoin Savottakämppään Laanilassa, saunoimme ja pesimme pyykkiäkin. Hyvät omatoimipalvelut edulliseen 15 €/hlö yöpymishintaan retkeilymajassa ja Savottakahvilan puolella maukas päivän keitto 7 €. Savottakämppä on todellinen löytö, jos oma mukavuustaso ei vaadi hotellia.

Illan ratoksi huiputimme Kiilopään kävellen ja joimme kahvit katsellen hieman sumuista maisemaa kohti Koilliskairaa. Ehkäpä taas jonakin päivänä reissu rinkan kanssa noille komeille, tiettömille taipaleille.

Maisemaa Koilliskairalle päin Kiilopäältä
(huomaa heinäkuinen lumiläikkä vastarinteessä...)

Savottakämppä

Ajopäivä 4, Laanila - Ivalo - Inari - Karigasniemi

Sade onneksi oli lakannut ja matka jatkui kohti Ivaloa kuivin varustein. Ivalossa oli ihan pakko pysähtyä aikamatkustamaan menneille vuosikymmenille. Ivalon Kenkä ja asu on uskomaton vaatekauppa keskuskorttelien sivustalla. Tiskin takaa löytyy suloinen, jo kypsään ikään ehtinyt kauppiasrouva, joka pyörittää putiikkia yksin rollaattorilla ajellen. Hyllyt notkuvat  käyttämättömiä vaatteita myymälän historian eri aikakausilta: erityisesti 80-luvun toppatakkeja näytti olevan hyvin tarjolla. Kuka tarvitsisi? Hinnat ovat alkuperäiset, niitä ei ole sittemmin nostettu, eikä alennusmyyntejäkään ole kyllä harrastettu :-) Ostin kyseisestä kaupasta jo 15 vuotta sitten kotimaiset, luonnonvalkoiset 60-luvun nahkasaappaat, jotka palvelevat edelleen talven ihanuuksina. Pyörälaukkujen pienuus esti isommat ostoshaaveet tällä kertaa.

Eräs Suomen kauneimmista tietaipaleista on Ivalon ja Inarin välissä, sitä on ilo kurvailla. Päiväkahville pysähdyimme Karhunpesäkivelle, joka on jättimäinen, luolan muodostava siirtolohkare. Luolan katto on täynnä näyttäviä hiidenkirnuja - tänne kannattaa muutama rappunen kiivetä ihmettelemään luonnon ihmeellistä voimaa.

Inarin kylän kohdalla alkoi jo nälkä kaivertamaan, joten nappasimme lounaspaikan lennosta. Muistelin, että Saamelaismuseo Siidassa on myös lounaskahvila - ja olikin muuten hyvä buffet-lounas! Metsäsienikeittoa, ihanaa tuoretta ruisleipää sekä makaronilaatikkoa poronlihalla  jälkkäriä unohtamatta (lounaan hinta 12,90, kattausaika kesäisin klo 11-17). Siinä kohden oli hyvä sekä tankata massu että päivittää reittisuunnitelma.

Jututimme myös ivalolaista tilausbussien kuskia, joka antoi hyviä vinkkejä norjalaisilla teillä selviytymiseen: pidä aina oma kaistasi tiellä ja ota mutkaa tarkoittavat varoitusmerkit tosissasi, sillä se mutka voi tosiaankin olla hyvin tiukka! Samasta kaistan pitämisestä varoitteli myöhemmin norjalaisetkin, sillä paikalliset saattavat oikoa autoillaan kurveissa röyhkeästi, jolloin kannattaa todellakin  olla omalla kaistallaan tai mieluummin vielä kaistan ulkosyrjällä.

Iltapäivällä tavoitimme jo Karigasniemen. Kalamiehet olivat valloittaneet jo useat leirintäalueiden mökit, joten jouduimme tekemään muutaman hutilenkin kyselemässä majoitusta. Lopulta jäimme yöpymään ihan kylän keskustaan Kalastajan majatalon pikkumökkiin (50 € kahdelle). Itse mökki on peruskuntoinen, mutta yleiset suihku- ja saunatilat olivat uusia ja siistejä. Iltapiknikki punaviinin kera Tenojoen (tai vielä tässä kohden Inarijoen) rantaan suht vähäisen hyttyslauman ininän säestämänä, poropitsaa majatalon ravintolassa, ja sitten nukkumaan. Oli muuten hyvää pitsaa - harmittaa näin jälkikäteen, ettemme testanneet listalta löytyvää kuningasrapupitsaa!

Kalamiehen majatalon mökki kahdelle

Kannattaa muuten huomioida Suomen puolella kauppareissulla, että ruoka on merkittävästi kalliimpaa Norjassa. Jos vain suinkin mukaan mahtuu, kannattaa ostaa evästä matkaan useallekin päivälle. Olut on noin puolta kalliimpaa ja muissakin elintarvikkeissa (suklaa, maitotuotteet jne.)  näytti olevan muhkeasti suurempi hintalappu.

Ajopäivä 5, Karigasniemi - Alta

Nyt päästiin ulkomaille kurvaten rajajoen yli, ja ihan auringonpaisteessa!

Karigasniemen sänkypaikan etsimisrumbasta viisastuneena teimme varauksen etukäteen Altaan River Camping -leirintäalueelle ensin lähettämällä varauslomakkeella kyselyn vapaasta mökistä. Vastaus tuli ihan suomeksi tekstiviestillä, suomalaisesta liittymästä. Loistava palvelu, jonka takana on suomalaisyrittäjä! Tässä linkki ko. alueen sivuille. Kun varmuus odottavasta sängystä oli saatu ajoissa, sai ajella rauhassa ja nauttia maisemista. Ja joo, pitihän sitä vähän eksyäkin: tarkoituksemme oli lähestyä Altaa etelästä pienempiä teitä, mutta E6-tien viitat Altan teksteillä Kaarasjoen kohdalla olivat niin päällekäyvän isoja, että ne erehdyttivät lähtemään väärän suunnan mukaan. Muutama ylimääräinen kymmenkilometrinen tuli ajettua ennen virheen tajuamista. Silti kannatti kääntyä takaisin: Kaarasjoelta länteen tietä 92 ja myöhemmin risteyksestä tietä 93 pohjoiseen oli mukavaa, pienempää mutkatietä jopa tylsän leveän E6-baanan sijaan. Ennen Altaa meitä odotti vielä yllätys: tie lähti laskeutumaan jyrkästi rotkokanjonia myöten vesiputousten suihkutessa vierellä. Upea paikka, jota ei kyllä pyörän kahvoista puristaessa ja kaarteita kurvaillessa kylliksi ehtinyt ihastelemaan saatikka kuvaamaan.

Leirintäalueella meitä odotti oikein sievä Tante Hilda -mökki (hinta 500 NOK, eli noin 53€ kahdelle). Teimme yhteiskeittiössä iltapäiväruokaa, jututimme polkupyörällä Helsingistä saakka matkan taittanutta suomalaisparia ja lähdimme uudestaan katselemaan upeita Norjan maisemia, tällä kertaa kävely mielessämme.

Tante Hilda -mökki (Alta River Camping)

Ajoimme vain yhdellä pyörällä kylään nimeltä Gargia, josta pääsi merkittyä reittiä myöten Pohjois-Euroopan suurimmalle kanjonille. Noin 3 km paljakkapatikoinnin jälkeen kanjoni avautuu putouksineen ensimmäisen kerran silmien eteen, mutta jos vain voimia on (ja hyvät jalkineet), niin kannattaa jatkaa vielä matkaa se nelisen kilometriä lisää kanjonin muhkeimpaan paikkaan. Minulle ne korkeudet olivat jo vähän liikaakin, mutta hienot näkymät avautuvat kanjonin reunalta sellaiselle, jolla ei ole korkean paikan kammoa. Polku sinne vie välillä soisilla alueilla, joten pelkällä lenkkarille ei kastumatta perille pääse. Myös muutama leveähkö vuoripuro täytyy ylittää. Hieno pieni patikkareissu upeassa yöauringossa! Hyttyset heräsivät yön viiletessä viimeisillä kilometreillä, mutta onneksi oli hyttyshuput mukana.

Ajopäivä 6, Alta - Olderfjord (Russones) 

Norjan maisemien ihailu jatkui itään päin Altasta pistokeikalla nättiin ja siistiin Hammerfestiin. Matkalla odotti jälleen yllätyksia: iso silta ja noin kolmen kilometrin mittainen tunneli. Sillalla en juuri alaspäin kurkkinut ja tunnelissa keskityin pysymään kaistallani. Tunneli oli aika hurja kokemus, tuntui kuin olisi ajanut koko ajan alamäkeen  - myös palatessa! Hammerfestissa itsessään emme sen kummemmin kierrelleet, kävimme etsimässä kuningasrapua jonkinlaisen ruoan muodossa sellaista kuitenkaan löytämättä. Omituista, Jäämeren rannalla pitsalistalla toistuivat erilaiset kinkut ja muut lihaversiot ja jokusen kerran tonnikala. Paikallisista kuningasravuista ei niissäkään jälkeäkään. Ehkäpä olimme vääräntyyppisessä paikassa etsimässä tällaista kulinaristista elämystä. No, mahan ainakin sai täyteen.

Hammerfestin tiellä oleva silta

Hammerfestissa marketin pihassa jututimme hetken suomalaislähtöistä miestä, joka oli tullut siirtotyöläiseksi Norjaan. Hän kovasti kehui hoitoalan työtilannetta, töiden rentoa rytmiä sekä palkkaa: kaikki sellaista, mikä Suomessa helposti mättää. Ei ihme, että suomalaisia houkuttaa! Täytyy tosin muistaa korkea kustannustasokin: vuokrat ja ruokakulut vievät varmasti osan korkeasta palkasta.

Majatalon huone kahdelle
(hyvin nukutun yön jälkeen)

Illaksi olimme varanneet taas etukäteen pikkumökin sopivaksi katsomamme matkan päähän Olderfjord Hotell Russones -leirintäalueelta. Tällä kertaa mökki osoittautui epäilyttävästi homeelle haisevaksi, joten päädyimme maksamaan muutamat kymmeneuroiset lisää ja majoittumaan majatalon puolelle siistiin kahden hengen huoneeseen omalla vessalla ja suihkulla. Samalla pääsimme pesemään pyykkiäkin koneella (jee!) sekä saimme aamiaislipukkeet. Tästä etapista moni majoittuja jatkoi kohti Nordkappia, mutta me ajattelimme sen vievän tällä kertaa liikaa aikaa ja olevan tarpeeton (ja kuulemma kallis johtuen ylihinnoitellusta lautasta) sulka hattuun. Lähdimme mieluummin tavoittelemaan itää jo koto-Suomi vähitellen mielessämme.

Ajopäivä 7, Olderfjord - Tana

Onnistuttiinpas eksymään taas - ja ihan samalla tavalla! Ajatus oli katsastella maisemia kohti itää kulkien Jäämeren rantaa 98-tietä, mutta niin vain ajoimme jälleen sitä hiivatin E6-baanaa sen verran pitkälle etelään, että oli jo parempi mennä Kaarasjoelle asti ja kääntyä sitten seurailemaan Teno-joen Norjan puoleista vartta takaisin pohjoiseen. Se tie olikin onneksi kiva ja joutuisa ajaa jokinäkymineen, muuta liikennettäkään ei juuri ollut johtuen varmaan viikonlopusta. Poikkesimme Utsjoelle täydentämään eväsvalikoimaamme ja samalla saimme yllättäen tilaisuuden maistella lohisoppaa Utsjoen Lohirieha-tapahtumassa.

Jatkoimme pohjoiseen viileässä, mutta osin aurinkoisessa säässä ja etsimme yösijan Tana Familie Camping -leirintäalueelta Skiippagurrasta. Pesutilat olivat sielläkin vasta remontoituja vanhoihin rakennuksiin, ja isohko mökki (475 NOK kahdelle, yöpymispaikkoja neljälle) oli oikein sievä ja viihtyisä.  Kaikki pienemmät mökit olivat jo varattuja bussikuormalle ilmeisesti puolalaisia - he majoittuivat alueella useamman yön ja tekivät päiväretkiä ympäri pohjoista Norjaa. Keittiössä kävi välillä kova kuhina ja olisimme mieluusti tehneet ruoan mökin liedellä, jos olisi vain ollut joku kattila mukana.

Viileydestä huolimatta hyttysiä oli mökin kuistilla siihen mennessä reissua kaikkein eniten, joten mukana kannetuille hyttyssavuille tuli viimeinkin käyttöä.

Tana Familie Camping

Ajopäivä 8, Tana - Laanila

Aamupuuron avustamana ajelimme itään Varanginvuonon rannoille poiketen ensimmäisenä Pykeijaan, pieneen suomalaisväritteiseen kylään. Päiväkahvitellessamme kallioilla kylän lähellä paikalle polkupyöräili paikallinen herra, joka kertoili hauskankuuloisella, norjansekoitteisella suomellaan kylän meiningistä ja historiasta. Kylän ovat perustaneet tiettömän taipaleen taa niemennokkaan vuonna 1863 suomalaiset ja ensimmäisen tiensä kylä on saanut vasta sata vuotta myöhemmin. Tästä syystä suomenkieli on saanut säilyä - ja suomalaistyyppinen talokanta, sillä saksalaiset eivät vaivautuneet sitä polttelemaan sodan lopussa. Kylässä näytti olevan pieni camping-alue sekä yleinen sauna, jota paikallinen kovasti kehui. Kuulemma jonkin naapurikaupungin yliopiston vaihtaritkin käyvät siinä kokeilemassa löylyjä sekä pulahdusta Jäämereen. Meitä ajatus polskinnasta vain vilutti, sillä kylmä tuuli teki muutoin mukavan poutaisesta päivästä hyytävän. Kun ajomatkaa oli vielä runsaasti edessä, niin emme halunneet palelluttaa itseämme heti aamupäivästä. Niin jäi meressä uiminen toteuttamatta ja uimapuvut vaille käyttöä.

Minua olisi kiinnostanut nähdä kuuluisia lintukallioita vaikkapa juuri Pykeijassa, mutta sinne olisi pitänyt kävellä noin 7 km lenkki, mikä tuntui pitkän päivän alkuun liian aikaavievältä. Ehkäpä ensi reissulla sitten ajelemme Varanginvuonon pohjoispuolelle Vesisaareen, Vuoreijaan ja aavekaupunki Hamningsbergiin - se reitti kuulosti nähtävyyksineen ja lintukallioineen kiehtovalta, mutta olisi vaatinut meiltä yhden yöpymisen lisää Norjan puolella. Se ei valitettavasti mahtunut enää kalenteriin.


Varanginvuonon itäisemmällä nurkalla seisoo Kirkenes, jonka asetimme Norja-kiertueemme viimeiseksi etapiksi, tosin vähän turhaan. Itse kaupungissa ei kummoista ainakaan näin sunnuntaina ollut, ja puuskaisen kova ja kylmä tuuli teki ajamisen sinne epämiellyttäväksi. Söimme Statoililla reissun ainoat hampurilaisateriat (kalliimpaa, mutta parempaa = itseleivotumman oloista kuin Suomalaiset vastaavat) ja suuntasimme Näätämön ja Sevettijärven kautta kohti tuttua Laanilan Savottakämppää ja kuumaa saunaa. Jäämeri jäi siis taakse suosiolla.

Ajopäivä 9, Laanila - Rovaniemi

Nyt vire oli jo selvästi kotiinpäin matkaava, joten emme sen ihmeemmin enää etsineet ajanvietettä tai kiertoreittejä. Pizza á la Riesto tarjosi Sodankylässä taas maukasta Aslak-poropitsaa (moneskohan pitsa jo tällä reissulla...), mutta päivän kulinaristiset nautinnot kulminoituivat Rovaniemen Sokos-hotellin Fransmannin Lappimenun kala- ja poroannoksiin, nam.

Sodankylästäkin saa hyvää poropitsaa

Pakko kehua Rovaniemen Sokos-hotellia, jos joku hotellitasoista majoitusta etsiskelee. Huoneet ovat remontoituja, samoin hienot yleiset saunatilat. Aamiainenkin on oikein reilu, mukana on paikallista väriä mm. leipäjuuston ja vispipuuron muodossa. Motskarit sai helposti parkkiin halliin yhteen ruutuun yhden autopaikan hinnalla. Kiva oli pitkästä aikaa olla hotellissa, joskin moni muukin reissun majoituspaikoista oli hinta-laatusuhteeltaan riittävä tällaiselle "ilman telttaa" -reissulle.

Ajopäivät 10 ja 11, Rovaniemi - Pielavesi - Kuopio

Rovaniemeltä palailimme samaa reittiä pitkän ajopäivän verran Oulujärven länsipuolitse Pielavedelle ystävän kesämökille valmiille aterialle ja kuumalle rantasaunalle - Kiitos ihanaiselle Tiina-emännällemme! Seuraavaksi päiväksi jäi enää aamiainen laiturilla lämpöisessä auringonpaisteessa sekä lyhyt luikaus kotiin.








Reissu on heitetty, noin 2800 km takana ja peppu puutunut lukuisia kertoja, mutta upeita maisemia, mukavia ihmisiä ja hienoja hetkiä ikuistui verkkokalvoille runsaasti. Aloitteleva motoristi ensimmäisellä pitkällä reissullaan jäi  janoamaan lisää tällaisia kokemusmatkoja. Ehken vielä ole valmis tiukoille serpentiiniteille vuoristoihin tai Keski-Euroopan vilkasliikenteisille moottoribaanoille, mutta leppoisat kurvailut enintään 80 km/h vauhdilla kivassa (ei liian kuumassa, märässä tai kylmässä) säässä sopivat tälle surinasussulle jatkossakin :-) Minnehän siis seuraavaksi?

Motoristimatkaajalle vinkit pakkaamista varten kesäiselle pohjoisen kierrokselle

Tarpeellisimmat varusteet:

• tiekartta
• tankkilaukku
• kamera
• päiväkirja ja kynä
• kypärämikit latureineen (latasimme laitteita myös lounaspaikoilla, jotta akku riitti pisimpinäkin ajopäivinä)
• korvatulpat (ajoviima suhisee muuten korvissa) -> niitä saat tilattua täältä
• huomiovärinen rähinäremmi (lisää motoristin näkyvyyttä erityisesti sateisena päivänä)
• aluslakanat, tyynyliinat ja makuupussit sekä kevyet pyyhkeet (vältyimme mökkikylien petivaatemaksuilta)
• vedenkestävät kuljetuspussit esim. petivaatteiden kuljetukseen satulan päällä
• unimaskit valoisia öitä varten -> niitä saat tilattua täältä
• fleecekerrastot ja tekniset kerrastot
• naisille ajoon urheilurintaliivit sekä molemmille lahkeelliset alusbokserit hiertymien estämiseksi, varalle vaseliinia
• rennot vaatteet ja kevyet kengät leirintäalue-elämää tms. vapaa-aikaa varten
• retkipuvut ja hatut pienen sateen, tuulen ja hyttysenpistojen suojaksi
• vaelluskengät (lisäksi säären lämmikkeeksi säärystimet ajoviimalta suojaamaan)
• pitkät tukisukat -> niitä saat tilattua täältä
• sadeasut
• puukko
• lusikka-haarukkamysteeriot
• termospullo ja kuksat, pikakahvijauhetta (otimme termariin aamulla kuuman veden)
• päiväreppu
• hyttyshuput, hyttyssavuja tai -myrkkyä

Olivat mukana, mutta ilmankin olisi (ehkä) pärjätty:

• moskiittoverkko sänkyyn
• tikkivuoret ajopukuihin (fleece- ja muut kerrastot olivat näppärämpiä)
• cityvaatteet
• navigaattori

Täysin tarpeettomat:

• uimapuvut
• toinen päiväreppu

Puuttuivat matkasta, vaikka olisi tarvittu:

• keittiövälineet (kattila, kauha, lautaset - mökeissä oli usein hellalevyt, mutta ei astioita)
• laudeliinat
• pesupulveria nyrkkipyykkiä varten

PS: Blogiteksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista, alkuperäinen julkaisupäivä on 24. heinäkuuta 2015.