Hyvää, nopeaa ja helposti muunneltavissa olevaa ruokaa!

Suppilovahveropasta

noin 3 dl tuoretta suppilovahveroa rouheina paloina
pari pientä sipulia pienenä murskana
muutama siivu metwurstia pieneksi pilkottuna
2 dl ruokakermaa

erilaisia juustoja jääkaapin varantojen mukaan: tällä kertaa
mustapippurijuustoa muutama ruokalusikallinen (esim. Musta Pekka)
muutama ruokalusikallinen valkosipulista tuorejuustoa
Koskenlaskija-sulatejuustoa pari ruokalusikallista

tuoretta basilikaa
suolaa maun mukaan

Kuullota sipulit, sienet ja metwurstisilppu, lisää joukkoon muut ainekset.
Keitä lisukkeeksi täysjyväpastaa - kastike hautuu sen aikaa kun pasta valmistuu.

Ratatouille lasten pyynnöstä

Sunnuntain iltapäivänä nautiskelimme lasten kanssa leffahetkestä Rottatouille-elokuvan parissa. Täytyihän tuota leffan nimikkoherkkua lähteä kokeilemaan, sen verran harvoin lapset oikein pyytämällä pyytävät saada maistaa kasvisruokaa :-)

Netti tuntui olevan täynnä erilaisia reseptiversioita, joista tein oman kokoelmani ihan kaapista löytyvien tykötarpeiden mukaisesti. Minulta puuttuivat mm. rosmariini ja timjami, joten ilman niitä on pärjättävä. Piharuukussa kasvava basilikani joutaakin jo parempiin suihin, sillä viime yö oli ensimmäinen pakkasyö ja päivällä näkyi jo kevyttä lumisadetta. Sinällään ihme, ettei basilika ole vielä paleltunut.

Ratatouille

isohko punasipuli
keskikokoinen kesäkurpitsa
isohko munakoiso
kaksi keskikokoista paprikaa (keltainen ja punainen)
500 g  paseerattua tomaattia
puoli purkkia kermaviiliä
1,5 dl juustoraastetta (edam)
kaksi valkosipulinkynttä
1 tl hunajaa
tuoretta basilikaa
suolaa
mustapippuria

Kuullotin hienoksi silputun punasipulin oliiviöljyssä ja lisäsin siihen paseeratun tomaatin, hunajan sekä juustoraasteen. Myös edellispäivän dipinjämä, eli pari valkosipulinkynttä kermaviilissä, joutui joukkoon. Lisäksi heitin sekaan revityt basilikanlehdet ja noin teelusikallisen suolaa ja vähän pippuria.

Kasvikset pesin ja poistin paprikoista siemenet. Kaikki kasvikset pilkoin ohuiksi siivuiksi. Kasviksia en kuullottanut monista muista resepteistä poiketen, vaan käytin ne raakoina.

Sivelin uunivuuan pohjan oliiviöljyllä, ja kasasin ratatouillen kuten lasagnen: kastiketta pohjimmaiseksi, päälle kerros kasviksia, uusi kerros kastiketta ja vielä kerros kasviksia. Päällimmäiseksi levitin kerroksen kastiketta. Pinnan peitin palalla leivinpaperia (koska leffassakin niin tehtiin: ilmeisesti paperin tarkoitus on pitää kasvikset mehevinä kun neste ei pääse niin helposti haihtumaan sekä suojata pintaa palamiselta).

Ratatouillen kasaamista kerroksittain

Paistoaika oli noin 45 minuuttia 200 asteisen uunin keskitasolla. Lopputulos ei ehkä ole se kaikkein kaunein versio kyseisestä ranskalaisesta klassikkoruoasta, mutta oli se hyvää! Pelkäsin kastiketta olevan liian vähän suhteessa kasvisten määrään, mutta kasviksista irronnut neste teki padasta hyvin muhevan. Esikuullotus kasviksille olisi tietysti haihduttanut nestettä vähemmäksi, mutta ainakaan nyt mehukkuus ei haitannut. Kypsennysaikakin sattui kohdilleen: kasvikset olivat kypsiä, mutta silti niissä oli jotain pureskeltavaa.

Mitähän muuta ruokaa lapset keksivät piirrettyjen elokuvien esimerkistä vielä pyytää? :-)

Ei ehkä kaunista, mutta hyvää!

Lisukkeena tummaa riisiä

Kun huomaat yhden, löydät monta

Suppilovahveroita metsästämässä

Tattikausi meni meiltä jotenkin ohi muissa kiireissä, mutta ilmeisesti tattisato olikin tänä vuonna kohtalaisen heikko. Sitä ei siis kannata jäädä murehtimaan, sillä suppilovahveroita on runsaasti: niitä siis joukolla metsästämään!

Kun silmä huomaa sammalikossa sen ensimmäisen piileskelijän, kannattaa seisahtua toviksi ja katsoa tarkasti lähimetrit: yleensä yhden löytyminen paljastaa sille kavereita. Ja parin askeleen päästä lisää kavereita. Lauantaisen sieniretken saalis oli 11 litraa suppilovahveroita.

Tiesitkö, että suppilovahverossa on runsaasti D-vitamiinia?

Itse en ollut tullut ajatelleeksi suppilovahveroiden ja muiden sienien terveydellisiä hyötyjä. Olen mieltänyt sienestämisen ja marjastamisen liittyvän ensisijaisesti ihmisen ikiaikaiseen metsästyksen viettiin. Siinä missä joku kavereista lähtee lintu- tai jänisjahtiin pyssy olalla tai alennusmyynteihin etsimään sitä oikeaa vaatekappaletta halvimmalla mahdollisella hinnalla, minä koen samaa saalistamisen iloa löytäessäni hyvän marikon tai madottoman herkkutatin.

Tästä metsän antimien metsästyksestä on toki suora hyöty myös pakastimen sisältöön ja kauppalaskun pienentymiseen: itse kerättäessä ilmaista ja monipuolisesti käytettävissä olevaa ruokaa. Lisäksi metsässä oleskelu on jo itsessään tutkitusti terveyttä edistävä nautinto. Mutta että suppilovahvero olisi jopa kolminkertaisesti kalaa parempi D-vitamiinin lähde - se on jo ekstrana tulevaa etua! Asiasta on enemmän Ylen artikkelissa täällä: Superterveellisiä suppilovahveroita.

Pitkää ja lämmintä syksyä povataan tällekin vuodelle, joten toivottavasti suppisten satokausi jatkuu edelleen!

Toivoin löytäväni vielä puolukoita pakkasen täytteeksi, mutta ne olivat jo varisseet maahan. Voinen julistaa puolukkasesongin virallisesti päättyneeksi.

Nämä kaverit osaavat piileskellä hyvän suojavärinsäkin puolesta. 

Eräältä rannan rinteeltä löytyi vähän isompiakin yksilöitä.

Päivän saalis 11 litraa suppilovahveroita. 

Monituntisen metsäretken jälkeen maistui mökillä kunnon illallinen: suppilovahveroita, sipulia ja kanafilettä valkoviinissä haudutettuna. Lisukkeena tuoreananasta ja halloumia grillattuna sekä salaattia mökin keittiöpuutarhasta.

 PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 1.10.2013.

Ruskan väreissä Posion Korouoma

Näyttäviä rotkomaisemia saimme ihailla koko vaelluspäivän, tosin poikettuaan ylämaisemiin polku laskeutuu takaisin seurailemaan Korojoen rantaa keskelle lehtokasvillisuutta. Reitillä on useita laavu- ja nuotiopaikkoja ja masusta löytyy välipalalle ja nuotiokahville aina sijansa. Kulkijoita ei ruska-ajasta huolimatta reitillä ollut kovinkaan montaa, ja hyvä niin. Mukava on muita kulkijoita moikata, mutta kyllä näille reissuille kuuluvat myös rauha ja sopiva pala ylhäistä yksinäisyyttä.

Kohti kanjonin yläreunaa (kuva NiiKo2013)

Jylhäkallion laavu (kuva NiiKo2013)

Yöksi toivoimme ehtivämme Pajupuron autiotuvalle, tosin loppumatkasta alkoi olla jo kiire päivänvalon hiipuessa. Hämärä meidät ehtikin yllättää, mutta samalla maisema antoi parastaan nostattaen suorastaan runollisen iltasumun jokilaakson luonnonniittyjen ylle. Hieno elämys, jonka kruunasi huuhkajan huhuilu.

Korouomalla iltasumussa (kuva NiiKo2013)

Autiotupa odotti meitä yllättäen pimeänä ja asumattomana. Edelliset kulkijat eivät olleet jättäneet kovinkaan montaa polttopuuta, mikä tarkoitti klapisavottaa pimeydessä ennen iltasopasta nauttimista. Tupien vähintäänkin kirjoittamattomia sääntöjä noudattaen me jätimme seuraavillekin pilkottuja puita ja sytykkeitä odottamaan.

Kuten perinteisiin kuuluu, oli puuvajasta löytyvä kirves lähes käyttökelvottoman tylsä (koska hyvät kirveet joku varastaisi - näin ovat Metsähallituksen miehet kertoneet syyksi tähän perinteeseen). Onneksi saha oli kunnossa, joten pääsimme suht kivutta keittelemään iltaruokaa.

Tuvan kamiina oli todella tehokas. Reipas lämmönluovutus yhdistettynä lämpimään syksyiseen yöhön tarkoitti turhankin kuumaa tunnelmaa. Ei tarvinnut valittaa palelemista, ei. Harmi, ettei revontulia näkynyt, mutta toki tähtitaivaskin oli kaunista katseltavaa.
  

Pajupuron autiotupa (kuva NiiKo2013)

Aamupuuron jälkeen rinkka takaisin selkään ja taivalta jatkamaan. Kohta tuvalta lähdettyämme tulimme upealle luonnonniitylle - perinnemaisemaa erikoisimmillaan! Rotkokanjonin seinämät loivenivat vähitellen hiekkaharjuiksi ja järvimaisemiksi ja loppumatkan taivalsimme mukavaa tahtia kauniissa syyssäässä. Kengät eivät hiertäneet ja rinkkakaan ei painanut hartioita. Sääkin oli meille suosiollinen: koko reissulla ei sattunut kohdalle kuin yksi pieni sadekuuro joka hyvitti olemassaolonsa kirkkaalla sateenkaarella.

Puolukoita yritin katsella, mutta niitä ei näyttänyt Posion seutuvilla enemmälti tänä vuonna olevan, toki päivän vitamiinit saimme napsittua polunvarren mättäiltä. Puolukoiden vähäinen määrä korvautui niiden isolla koolla. Pakurikääpää näkyi siellä täällä, mutta ne saivat jäädä rauhassa sijoilleen luonnonsuojelualueelle.

Määtän luonnonniitty (kuva NiiKo2013)

Korouoma osoittautui maineensa veroiseksi kohteeksi. Luonto esittäytyi erittäin moninaisena - näkemistä oli joenvarren lehdoista kanjonin karuihin kallioihin ja ylväisiin harjukönkäisiin. Myös äänimaailma vaihteli mukavasti kosken kohinasta pienen puron lirinään unohtamatta lintuja, oravia ja pimeän hetken huuhkajaa.

Käveltävyydeltään reitti ei ole se helpoin, sillä polku kulki ajoittain kivikkoisissa ja juurakkoisissa rinteissä. Hyvät nilkkaa tukevat jalkineet ovat paikallaan ja kävelysauvoistakin voi olla apua. Hieno reissu, ja nyt jäämme odottelemaan tilaisuutta  seuraavaan patikkamatkaan :-)

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 19.9.2013.

  

Pakuriteetä ja puolukkapiirakkaa

Syksyn omituisuuksiin kuuluu se, että voi saada leivontainspiraation vaikka keskellä metsää. Tällä kertaa inspiraatio iski puolukkamarikossa.

Eräs leivontasuosikeistani on erittäin helppotekoinen puolukka-murupiirakka, jossa on tekemistä myös lapsille. Ohje lienee tuttu muillekin.

• 4 lasia vehnäjauhoja
• 2 lasia sokeria
• 1,5 tl ruokasoodaa
• 250 g voita tai margariinia

Rasva sulatetaan ja kuivat aineet lisätään sekoittaen murumainen seos. Tätä seosta otetaan 1 lasillinen eroon piirakan kuorrutukseksi. Loppuosaan taikinaa lisätään:

• 1 lasi piimää
• 1 muna

Taikina levitetään leivinpaperin päälle uunipellille, ja pinnalle lisätään puolukoita (kokonaisia tai survosta) sekä sokeria. Ripottele lopuksi päälle muruseos.

Paisto 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

Tuoreen piirakan seuraksi haudutimme pakurikääpäteetä kuivatuista pakuripaloista. Pari palaa pakuria kuumaan veteen riitti hyvin parin ihmisen kertateeksi. Noin kymmenen minuutin haudutuksen jälkeen voi pakuripalat nostaa kuivamaan myöhempää käyttöä varten - samaa palaa voi käyttään niin kauan kun siitä irtoaa väriä.

Itse käytin teen haudutukseen tällä kertaa pressopannua, mutta kätevä on myös irtoteelle tarkoitettu teepallo tai muu siivilä, jossa palan voi nostaa nesteestä helposti kuivamaan haudutuksen jälkeen. Makean piirakan seurassa nautimme pakuriteen maustamattomana, jolloin se on erittäin miedon makuista. Mukava syksyinen välipala :-)

Pakuriteetä ja puolukkapiirakkaa, nam :-)

Käsintehty saippua

Herkkä- ja kuivaihoisena perheenä emme käytä kaupan palasaippuoita, ainoastaan hellävaraisia, tuoksuttomia pesunesteitä. Olen kuitenkin kuullut, että käsintehtyä saippuaa voi käyttää ihon kuivumatta. Pitihän sitä tietysti päästä itse kokeilemaan ja väitettä todistamaan.

Lueskelin useita blogeja aiheesta - saippuan tekeminen taitaa olla trendikästä, niin voinee päätellä postausten suuresta määrästä. Suurimpana haasteena perussaippuoiden tekemisessä blogien perusteella taitaa olla oikean lipeän löytäminen. Minulla kävi tuuri, sain sitä helposti kaverin siivellä, hänellä kun oli tilattuna isompi määrä kuin hän itse ehtii käyttämään.

Mukaan kokeelliseen saippuakeittiöön sain kälyni ja siskoni, jotka molemmat olivat yhtä ummikkoja asian suhteen. Päädyimme valitsemaan kaikista mahdollisista resepteistä sellaisen, missä käytetään vain helposti ruokakaupasta löytyviä rasvoja, ei siis karitevoita tai muuta ihanan ylelliseltä mutta vaikeasti löydettävissä olevalta kuulostavaa. Ensimmäinen saippuamme ikinä valmistui siis seuraavan reseptin pohjalta:

KAMOMILLASAIPPUA, joka käy myös hiuksille
Kookosrasva 150 g (meillä oli kookosöljyä)
Oliiviöljy 350 g
Kylmää kamomillateetä 137 g
Lipeä 69 g
(Oma lisäyksemme: noin 2 rkl kuivattujen kamomillankukkien hienoa silppua)

Tämä määrä on puolet Varjoista elämää -blogin esittelemän saippuareseptin määristä, ja se riitti yhteen litran maitopurkkiin tehtyyn saippuaerään (noin puolet purkin korkeudesta pitkittäin leikattuna).

Alla saippuanteon prosessi meidän kokemuksen mukaan. Lue mieluusti ennen omaa kokeiluasi myös alan kirjallisuutta tai kokeneempien saippuantekijöiden blogeja :-)

Näitä tarvitset

• suojavaatteet ja -lasit (lipeä syövyttää, mikäli sitä pääsee roiskumaan, varaa lähelle myös etikkaa mahdollisten roiskeiden neutraloimista varten)
• kattilan ja kauhan rasvan lämmittämiseen, riittävän isossa kattilassa voit myös sekoittaa lopullisen seoksen
• astian ja kauhan lipeäseoksen tekemiseen (ei liian heppoista muovia, ettei se syövy)
• nuolijan sekoitetun seoksen siirtämiseksi muottiin kattilasta
• sauvasekoittimen (ei vatkainta, se vatkaa liikaa ilmaa seokseen)
• grammoina mittaavan keittiövaa'an
• muotteja, maitopurkit käyvät sellaisenaan ilman suojaamista, mutta lipeä syövyttää puuta ja teflonia, suojaa niistä tehdyt muotit kunnolla
• lämpömittari olisi hyödyllinen, sillä saisi mitattua rasvaseoksen ja lipeäseoksen lämpötilat - meiltä se puuttui, ja teimme lämpötila-arvioinnit käsivaralta

Lipeän myrkyllisyydestä huolimatta voit käyttää normaaleja keittiövälineitäsi, kunhan vain peset saippuaseokset huolellisesti välineistä pois.

Näin teimme itse saippuaa

1) Suojaa itsesi ja pöytätaso, huolehdi tuuletuksesta ja ota välineet lähelle.
2) Mittaa reseptiainekset valmiiksi grammavaa'alla.

3) Yhdistä käyttämäsi rasvat kattilaan ja laita ne pienelle lämmölle sulamaan/lämpiämään. Tavoitelämpötila on noin 40-50 astetta.
4) Lisää hyvin tuuletetussa paikassa lipeä kylmään nesteeseen vähitellen sekoittaen (lisää lipeä aina nesteeseen, ei koskaan nestettä lipeään!). Neste alkaa kuumumaan itsestään. Seos höyryää ja voi muuttua hetkeksi maitomaiseksi. Nesteenä käyttämämme kamomillatee oli seissyt hetken pakasteessa ollakseen varmasti kylmää.
5) Laita lipeäseos jäähtymään, tavoitelämpötila on sama kuin rasvalla, eli 40-50 astetta.

6) Yhdistä samanlämpöiset seokset, ala sekoittamaan sauvasekoittimella sykäyksittäin. Pidä sekoitin koko ajan nesteessä, ettei seos roisku tai siihen pääse ilmaa. Voit välillä sekoittaa myös reunoja ja pintaa, mutta älä pidä silloin sauvasekoitinta käynnissä.

7) Sekoita, kunnes seos on kiisselöitynyt siten, että voit piirtää seoksen pintaan kuvioita. Tähän kiisselöitymiseen voi mennä aikaa 1-10 minuuttia. Varo liiallista jämähtämistä, silloin seoksen muottiin siirtäminen on hankalaa.

Seoksen käyttäytymiseen vaikuttavat seoksessa käytetyt reseptiaineet sekä esim. tuoksu- ja väriaineet. Erilaiset lisättävät ekstra-aineet kannattaa lisätä seokseen vielä ennen sen kiisselöitymistä kokonaan. Me lisäsimme seokseen kamomillan kuivattujen kukkien hienointa silppua tuomaan persoonallista ulkonäköä.

8) Siirrä seos muottiin, kuvioi pinta jos tahdot. Me teimme lusikalla dyynejä (massa oli kyllin kovaksi jämähtänyttä sekoitusvaiheessa) ja murensimme kamomillan kuivattuja kukkia pinnalle.

9) Laita muotti vedottomaan paikkaan kylmälaukun tai pahvilaatikon sisään kypsymään noin vuorokaudeksi pyyhkeisiin käärittynä. Kemiallinen reaktio muuttaa seoksen väriä ja olomuotoa kuulaasta kiisselistä himmeäksi ja kovemmaksi.

10) Seuraa seoksen kovettumista ja leikkaa saippuapalat haluamiksesi. Kamomillasaippuamme oli juuri sopivaa leikattavaksi alle vuorokauden kuluttua.
11) Odota, että saippuat tekeytyvät. Kamomillasaippuamme ovat nyt tekeytymässä pahvilaatikkossa ja niitä pääsee testaamaan noin kuukauden kuluttua. Vielä en siis pääse arviomaan saippuamme käyttäytymistä tositeossa :-) Nättejä niistä ainakin tuli ja tuoksu on ihanan kamomillainen. Tätä kotikemiaa täytyy kokeilla vielä uudelleen!

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 11.10.2013. 

Ravintoarvot säilyvät vakuumikypsennyksessä

Oletteko kuulleet sous vide -kokkauksesta? Minulle termi oli täysin uusi, mutta koska mies toi ajatuksen keittiööni saatuaan vinkin joltain asiaan vihkiytyneeltä, olihan asiaan tutustuttava.

Kyseessä on ruoan kypsentäminen perinteistä tapaa merkittävästi miedommalla lämpötilalla vakuumissa vesihauteessa, kalallekin riittää jopa noin 40 astetta. Kypsennysmenetelmässä ruoan aromit, rakenne, ravintoaineet ja mehevyys ovat optimaalisina. Ajatus kuulostaa silti pelottavalta - eihän se voi mitenkään olla pöpöjen kannalta turvallista. Kuka uskaltaa syödä puoliraakaa sapuskaa? Meillehän on opetettu, että ruokamyrkytys voi piillä raa'aksi jääneessä kalassa, lihassa tai kanassa.

Toki netti antoi vastauksia myös tästä mystisestä aiheesta, ihan selvällä kotimaisella kielellä. Suurimpana innoittajana oli seuraava postaus: http://www.hyvanmaunrajalla.fi/kuningaskuluttajan-molekyylimenu/ Kiitos siis hyvistä ohjeista heille :-)

Koska meillä ei ole kotinurkissa lojumassa ylimääräistä vakuumikonetta tai immersiosirkulaattoria (vesihauteen lämpötilan vakiona pitävää lämmitintä) eikä edes kyllin suurta kattilaa, käytimme hyödyksemme uunia, pieniä lämpötiloja näyttävää paistolämpömittaria sekä riittävän kokoista paistovuokaa vesihaudeastiana.

Kotikonstein toteutettua sous vide -kypsennystä - vakuumipakkaus vesihauteessa uunissa

Poimimme eri lähteistä katsottujen tietojen perusteella valmiin vakuumiin pakatun lohifileen paksuudesta riippuen kypsennysajaksi noin 1 h ja 25 min sekä lämpötilaksi reipat 50 astetta. Jotkut ohjeet olivat lämpötilaltaan jopa alhaisempia, mutta otimme tällä ekalla kokeilukerralla varman päälle - toisaalta perusuunissa ei lämpötilaa ihan asteelleen ole helppoa edes säätää. Ajan suhteen kokeneemmat kertovat, että yliajasta ei asiassa tarvitse huolehtia: ruoka ei tällä menetelmällä voi ylikypsyä. Kosteus ja siten mehevyys säilyy vakuumissa huolimatta kypsennysajan ylittymisestä.

Ilman vakuumikonetta emme voineet käyttää kalaa suolaliuoksessa ennen kypsennystä, joten maustoimme kalan suolalla ja sitruunapippurilla vasta uunikäsittelyn jälkeen ja käytimme fileen nopeasti kuumalla paistinpannulla voissa saamassa hieman sävyä pintaan.

Iltapalan lisukkeeksi paistoimme herkkutatteja ja sipulia, ja kasasimme komeuden hyvälle ruisleivälle. Ja lauantai-illan kunniaksi lasillinen hyvää valkoviiniä kruunasi elämyksen.

Voihampain hymyilevä sienileipä sous vide -kypsytetyllä lohella

Kokemus osoitti vakuumikypsennyksen tulevan vakiomenetelmäksi meidän keittiöömme: mehevää, ravintolatasoista (itse asiassa jopa parempaa) kalaa helposti, joskin aikaavievästi. Seuraavalla kerralla pienennämme kypsennyksen lämpötilaa. Silloin lohen rakenteen pitäisi pysyä vielä kermaisempana, nyt se oli lohkeavan pehmeää.

Täytyy tutustua sous vide -menetelmään myös lihan sekä erityisesti kanan kypsennyksessä. Kana tulee helposti normaalissa uunikypsennyksessä kuivaksi.  Toki mehevää paistolaatua saa helposti myös tavallisilla paistopusseilla, mutta sous vide -kypsennyksen salaisuus ravintoarvojen ja aromien säilyttäjänä piilee juuri hyvin matalissa paistolämpötiloissa ja ilmatiiviydessä, joka vähentää aerobisten bakteerien kasvua. Siten vakuumi tuo ekstraetua verrattuna kypsennykseen paistopusseissa. Joutuukohan hankkimaan sen vakuumikoneen?

Tehtäessä vakuumipakkaaminen kotioloissa on pidettävä erityishuoli hygieniasta, ettei pakkauksen sisään päädy ei-toivottuja pöpövieraita. Jos on alentunut vastustuskyky, ruokailijoina on lapsia, raskaana olevia tai vanhuksia tai haluaa ruoan säilyvän pitkään, kannattaa tutustua tarkemmin pastörointiin sous vide -kokkauksessa. Pastöroinnissa valittu kypsennysaika ja -lämpötila vähentävät esiintyvien bakteerien määrää merkittävästi.

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 24.11.2013.

Jouluruokafiiliksissä: rosollista apua verenpaineeseen

Joulukiireet painavat päälle, ja kuten inhimillisesti usein käy, on jouluruokien valmistaminen jäämässä viime tippaan minultakin. Kinkku on kyllä jo sulamassa - sitä emme yritä kypsentää vakuumissa, vaikka muutoin sous vide -kokkauskokeilut ovatkin käynnissä. Ajatus kyllä viehättäisi, mutta kimpaleella on sen verran kokoa, ettei ole riittävän kokoista kattilaakaan vesihaudeastiaksi. Ehkä testaamme asiaa myöhemmin jollain pikkukinkulla.

Joulupöytämme on varsin perinteinen laatikkoineen ja karjalanpaisteineen, mutta rosolli siitä yleensä puuttuu. En ole varsinaisesti punajuuriruokien ystävä, mutta törmäsin kiinnostavaan artikkeliin punajuuren terveysvaikutuksista. Ehkä siitä saan kimmokkeen hankkia tänä jouluna myös rosollia.

Punajuuren nitraatin matka verisuonia laajentavaksi typpioksidiksi 

Nitraatti on monen korvissa kirosana - onhan sen liikasaannista varoiteltu mm. nakkimakkaroiden ja muiden lihaeinesten yhteydessä erityisesti lasten kohdalla. Liiallista käyttöä onkin syytä välttää, joten  puhukaamme tässä siis ensisijassa kohtuukäytöstä ja jalostettuja eineksiä luontaisemmasta saantilähteestä, eli punajuuresta.

Punajuuri sisältää runsaasti nitraattia, ja syömisen jälkeen noin 2,5-3 tunnin kuluessa nitraatti muuttuu ensin nitriitiksi syljen bakteerien vaikutuksesta, ja vatsalaukun happamuudessa se päätyy typpioksidiksi. Typpioksidi puolestaan laskee verenpainetta, estää verihiutaleiden hyytymistä sekä laajentaa ja rentouttaa verisuonten seinämiä.  Jo 5-6 mmHg:n verenpaineen lasku viiden vuoden aikajänteellä vaikuttaa sydän- ja verisuonitautien riskien vähenemiseen jopa 20 %.

Kestävyysurheilussa punajuuren hyödyt liittyvät suorituskyvyn parantamiseen: se  vaikuttaa hapenpuutetta kestävyyssuorituksen aikana kärsivän lihaksen kykyyn tuottaa energiaa. Pitäisiköhän siis pitkälle lenkille valmistautuessa tempaista aamudrinkiksi punajuurimehua?

Tietoaineksen lähde: "Punajuuresta kestävyyttä?", Juoksija 9/2013, sivu 44.

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 19.12.2013.

Siperian teetä vuorenkilvestä

Perinteisestä koristekasvista vuorenkilvestä sanotaan saatavan hyvin piristävää ja energisoivaa yrttijuomaa. Pitihän sitä kokeilla, varsinkin kun lumeton talvi mahdollistaa sadon korjaamisen edelleenkin vielä tammikuussa takapihan vuorenkilpipenkistä. Eräs pimeä ilta saivat naapurit ihmetellä hiiviskelevää hahmoa, joka otsalampun valossa kyykki siivoilemassa ruskeiksi muuttuneita eli fermentuneita lehtiä pihan perältä parempaan talteen...

Vastakerättyä vuorenkilpeä puolijäisenä ja roskaisena - tästäkö jotain juomakelpoista?

Pesin keräämäni jo penkissä ruskeiksi muuttuneet lehdet huolellisesti juoksevassa vedessä sormien välissä lehtiä kuljettaen. Pinta tuntui niljakkaalta kuin olisi ohutta nahkavaatetta pessyt. Pestyt lehdet asettelin uuniritilälle ilmavasti, ja annoin kuivaa noin 40 asteen uuninlämmössä tovin.

Pestyt vuorenkilven lehdet uuniritilällä

Kuivatus jatkui useamman päivän siten, että annoin niiden levätä uunissa luukku raollaan, ja mikäli paistoin uunissa jotain muuta, siirsin lehdet jälkilämpöön kuivattelemaan lisää. Läpikuivia lehdet olisivat olleet varmaan jo vähemmälläkin ajalla.

Murskasin lehdet sormien välissä silpuksi. Kannattaa muuten varata riittävästi tilaa, sillä murskatessa pientä silppua lentelee helposti ympäriinsä. Keittiöpyyhkeen päältä muruset on helppo siirtää takaisin muiden joukkoon.

Murskasta tehdään uutetta keittämällä 2 ruokalusikallista lehtiä 3 desilitrassa vettä. Keitosta seisotetaan puoli vuorokautta, jonka jälkeen se siivilöidään. Uutetta säilytetään viileässä ja käytetään juomana suhteessa 2-3 teelusikallista uutetta ja 1 dl vettä. Kovin pitkää säilytysaikaa en usko uutteella olevan, ainakin kälyllä se oli alkanut kasvaa kasvustoa jääkaappisäilytyksestä huolimatta jonkin ajan kuluttua.

Vuorenkilpisilppu kiehumassa

Juoman maku on mielestäni miellyttävän teemäinen, eli se ei vaadi mitään makeutusta tai maun jatketta. Nyt vain odottelemaan hurjaa energiarynnistystä :-) Välipalalla palanpainikkeena tarjosin loistavaa Rieskanäkkäriä. Ohuen ohut, suussa rapsakka ja mukava makuinen ihanuus löytyi oululaisen ravintolan kautta - heillä sitä tarjotaan voin ja sormisuolan kera alkupalana. Suosittelen kokeilemaan, jos kaipaa voileipäkeksille tai näkkärille jotain vaihtoehtoa.

Jotkut bloggaajat ja keskustelupalstalaiset ovat näköjään kokeneet vuorenkilpijuoman olevan oikeasti energisoivaa, mutta aiheuttavan joskus lievää päänsärkyä tai vatsakipuja. Nyt ensimmäisen kokeilukupillisen jälkeen en itse moisia vielä huomaa, mutta kerron kyllä, mikäli sivuoireita ilmenee lähipäivien kokeilujakson aikana.

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 5.1.2014.

Hiihtokilometrejä ja herkkusoppaa

Hullunkurisen vähälumisena talvena ei Savon seutu näyttänyt hiihtolomaviikolla 10 parhaita hankiaan, joten suuntasimme pikapäätöksellä pohjoisimmille leveyksille. Veri vetää välillä puuttomille tuntureille, joten suunnaksi valikoitui Pallas.

Pallaksen päiväretken pääetappina oli Nammalakurun uusi autio/varaustupa, jonne tunturijonon länsipuolitse oli juuri ajetut hyväkuntoiset ladut. Matka joutui mukavasti, ja maastokin on sopivan kepoista hiihdellä hiljaksiin. Autiotuvalla lepäilyn ja evästelyn jälkeen oli tehtävä valinta: joko tunturijonon länsireunan reittiä ja omia jälkiä takaisin, tai paljakan kautta itäpuolelle kiertyen haastellisemmissa maastoissa. Puuton tunturi haisi enemmän seikkailulle, joten sinne siis!

Nammalakurun uudenkarhea autio/varaustupa

Latu Pallaskeskuksesta Nammalakurulle oli ajettu juuri, mutta tästä eteenpäin saimmekin talsia parin päivän takaisia jälkiä myöten. Jarrulihakset olivat kovilla laskiessamme alas huipulta alemmille rinteille pelkkää moottorikelkan uraa myöten. Lumi vaan välillä pöllysi, kun mies kynti mahallaan uran reunuksia :-) Siitä esimerkistä oppineena osasin itse riisua sukset pahimmissa mutkapaikoissa pois.

Retken toinen evästauko - ja luntakin vielä riittää toviksi!

Hiihtoretken loppuhuipennuksena saimme kavuta uudelleen huipulle Palkaskurua myöten. Tiukka mäki, mutta mieluummin kuljin sen ylöspäin. Joku huimapää oli pudotellut sen alaskin - saattavatpa siinä olla kintut jarruttamisesta kipeinä.

Päivänvalo riitti juuri ja juuri ohjaamaan meidät ilman latuja perille. Kuvaan onkin tallentunut sininen hetki korkeimmalla paikalla.

Hieno päivä, hiihtokilometrejä noin 35, sää oli pilvinen mutta pikkupakkasineen leppoisa. Sellaisen päivän päätteeksi sopii hienompi rusolnik(rassolnik)-keitto, joka vie aikaa, mutta on talvisena päivänä mahtavaa ruokaa!

Tässä resepti muistinvaraisesti kirjattuna:

Laita kattilaan naudan luullista lapaa, jota keitellään useampi tunti sipulilla, mustapippureilla, kasvisliemijauheella, suolalla ja laakerinlehdillä maustetussa vedessä. Kuori keitinveden päältä lihasta syntyvä vaahto pois.

Noin kolmen tunnin keittelyn jälkeen liha luineen siivilöidään pois keitinvedestä ja leikellään liha sopiviksi keittopaloiksi.

Keitinveteen lisätään lihapalojen lisäksi desin verran kokonaisia ohrasuurimoita. Kun suurimot alkavat olla pehmeitä, lisätään pari porkkanaa, kolme perunaa, reipas pätkä purjoa sekä kypsymisen viimeisiksi hetkiksi suolakurkkupaloja lämpiämään. Me käytimme herkkusopan kruununa chilimaustettuja säilökurkkuja ja noin desin verran kurkkujen säilölientä, mikä antoi sen viimeisen potkusilauksen keitolle - suosittelen. Annoksen päälle vielä smetanaa ja tillisilppua.

Ja eikun herkuttelemaan :-)

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 13.3.2014.

Probiootit syrjään, kaurapuuro tilalle

Meille on vuosia tehokkaalla markkinoinnilla opetettu, että probiootteja sisältävät tuotteet - kuten jogurtit - saavat kiitokset suolistoltamme lisäämällä hyvien ja hyödyllisten bakteerien määrää parantaen terveyttämme. Nämä viljellyt, elävät mikrobit auttavat ravintoaineita ja lääkkeitä imeytymään kertoen samalla immuunijärjestelmällemme uhkaavista vaaroista.

Probioottibisnes on mittavaa, mutta olisiko sille vaihtoehtoa? Näin kysyi maanantaina 3.11.2014 ylen kanavalla esitetty, Michael Mosleyn isännöimä "Kyllä lääkäri tietää" -ohjelma (engl. Trust me, I´m a doctor").

Kolmiosaisen sarjan viimeisessä osassa myönnetään, että probioottituotteilla on toki hyviä ominaisuuksia, jotka tosin säilyvät suoliston hyötynä vain ja ainoastaan probioottituotteiden säännöllisen nauttimisen aikana. Vaikkapa probioottijogurttia tulisi siis nauttia jatkuvasti, jotta sen tuomat hyvät mikrobit eivät huuhtoutuisi elimistöstä pois. Ohjelmassa haastateltu suolistospesialisti James Kinross suosittelee probioottien käyttöä tulehdusperäiseen ripuliin sekä ärtyneeseen paksusuoleen, mutta muutoin hän ei koe probiooteista olevan merkittävää hyötyä terveydelle. Hänen mukaansa osoitetut hyödyt ovat kyseenalaisia myös siksi, että jokaisella meistä probioottien vaikutus on erilainen johtuen erilaisesta bakteerikannasta.

Mutta entäpä jos jätämme suurella rahalla markkinoidut (ja siten kalliit) probioottituotteet hyllyyn, ja käyttäisimme ohjelman innoittamana helppoa ja edullista keinoa suoliston hyvinvoinnin ylläpitämiseksi? Uusi tutkimussuunta on kiinnostunut kaurasta (=kotimaista, edullista, maukasta!) jo elimistössä oleskelevien hyvien bakteerien ravintoaineena. Käytännössä siis ruokkisimme suolistossamme jo valmiiksi esiintyvää, hyödyllistä kasvustoa.

Ohjelman mukaan näyttäisi siltä, että kaurasta pitävät erityisesti sellaiset hyvät bakteerit, jotka tuottavat ruuansulatuksen yhteydessä ihmiselle eniten hyödyllisiä sivutuotteita. Osa näistä edistää suolenseinämän terveyttä, osa taas hyödyttää enemmän sydänterveyttä. Tällaisen kauratutkimuksen myönnetään olevan vasta alkutekijöissään, mutta ainakin minä tämän innoittamana  jatkan jo useamman vuosikymmenen kestäneellä tiellä: ei probiootteja ostotuotteista, vaan kotimaista kauraa eri muodoissaan: puurona ja itäsuomalaisena perinneruokana penkkivellinä.

PS: Ai mitäkö se penkkivelli on? Meidän suvussa se on keittämättä raakaa Elovena-kaurahiutaletta, itse kerätyistä puolukoista valmistettua puolukkasurvosta, sopivan vähän sokeria ja loraus maitoa (halutessaan soija- tai kauramaitoa). Sillä aamu käynnistyy - ja suolisto kiittää :-)


Linkki Yle Areenaan ohjelmaan: http://areena.yle.fi/tv/2181439 (katseluaika rajoitettu).

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 10. marraskuuta 2014.

Suklaalakon suurin este bakteerikaverimme suolistossa?

Silmääni on viime aikoina osunut lehdissä ja televisiossa useat uutisoinnit mikrobien ja bakteerien positiivisista vaikutuksista terveyteemme. Ajatus on virkistävä, sillä siinä ei korosteta lääketeollisuuden tuottamien lääkkeiden hyötyjä, vaan omien valintojen vaikutusta terveyteemme. 

Jo vauvana saamamme bakteerikanta vaikuttaa muun muassa vastustuskykyymme. Keisarinleikkauksella syntyneet vauvat jäävät ilman synnytysteiden tuomaa bakteerikantaa ja saattavat siten saada heikomman vastustuskyvyn esimerkiksi allergioita vastaan. Rikas bakteerikanta on hyvä suoja epämieluisampia uhkia kohtaan. Mutta voisinko syyttää vastustuskykyominaisuuksieni lisäksi bakteereja myös ruokailutottumuksistani? Bakteeriuutisoinnin yksi ajatus on, että kyllä voin. 

Elimistön bakteerikannalla voi olla osaltaan vaikutusta käyttäytymiseen, mielihaluihimme ja valintoihimme. Karkkihyllyn kohdalla jostain suolistonmutkasta tulee suoranainen käsky, jota ruumis helposti tottelee: osta sokeria, syö rasvaa. Siellä huutelevat pahisbakteerit, jotka käyttävät rasvaa ja kiittävät meitä suomalla hyvänolon tunnetta. Pahisten käskyn kuultuamme poistumme kaupasta suklaata kassissa huomioimatta sitä, että nämä pahisbakteerit vähentävät terveyttä edistävien hyvien mikrobien määrää. Noidankehä on valmis ruokkien itse itseään: tarjoamalla pahisbakteereillemme epäterveellistä ravintoa suosimme juuri rasvaisen ruokavalion mikrobifarmia, ja pahisten käskytys jatkuu äänekkäänä. 

Olisiko sinussa miestä/naista katkaisemaan bakteeriesi pomotus ja luopumaan jostakin pahismikrobiesi tiukkaäänisesti vaatimasta ravinnosta, vaikkapa suklaasta, ja vaihtamaan sen hyvää bakteeristoa edistäviin kasviksiin? 

Tätä kysymystä on hyvä minunkin pohtia - jouluinen suklaarunsaus on tainnut saada bakteerini suorastaan kellumaan rasvassa ja sokerissa :-)

Lisää faktaa esimerkiksi täältä:

"Epäonnistuiko karkkilakko: syytä bakteereja" <http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/03/25/epaonnistuiko-karkkilakko-syyta-bakteereja>)

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 14. tammikuuta 2015

Pakurikääpä

Pakurikääpä on yleensä koivun kyljessä kasvava epämääräisen ja rosoisen näköinen musta möykky. Voiko se olla ravinnoksi kelpaavaa? Kyllä voi, ja se on jopa yksi merkityksellisimmistä luontomme antimista, mitä tulee erilaisiin fytoravinteisiin. Ehkäpä pulavuosien kahvinkorvikkeesta käytetty pakurijuoman nimitys tikkatee on jollekulle tuttu?

Tutustuin Jaakko Halmetojan kirjoittamaan ansiokkaaseen Pakurikääpä-kirjaan saadakseni lisää tietoa pakurin vaikutuksista. Tässä on vain pieni ja kevyt pyrähdys kirjan antiin ilman syvempää asiantuntijanäkökulmaa - kannattaa etsiä kirja luettavaksi, jos aihe kiinnostaa. Sivuja siinä on noin 250, joten pieni blogipostaus on vain raapaisu kaikesta mielenkiintoisesta. Ehkä palaan itsekin kirjan pariin uudemman kerran, siinä riittää opiskeltavaa useammallekin lukukerralle :-)

Pakuri on perinteikäs tehopakkaus

Kirjan esipuheen on kirjoittanut FT, biologi, kasvitieteilijä, professori sekä tietokirjailija Sinikka Piippo. Suora lainaus hänen tekstistään kertoo pakurikäävästä näin: "Pakuria pidetään varsinkin Venäjällä ja Aasiassa voimakkaana lääkesienenä, etenkin eri syöpiin niiden varhaisvaiheissa. Pakurin on myös havaittu vahvistavan sydämen toimintaa ja laskevan kolesteroliarvoja sekä vaikuttavan myönteisesti esim. 2-tyypin diabeteksen ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöihin. Moni on saanut pakurista voimaa jaksamiseen." (Halmetoja 2012, s 6-7.)

Pakurikääpä on siis Siperiasta ja Kiinasta päin meille saapunut ja jo pitkän käyttöhistorian Suomessakin omaava luonnon oma tehopakkaus. Pakurikääpä valittiin vuonna 2013 vuoden rohdoskasviksi. Valintaperusteissa mainitaan viime vuosikymmenten tutkimusten osoittaneen pakurikäävän sisältävän suuren määrän antioksidantteja. Tällä valinnalla raati halusi myös nostaa perinteisten luonnonlääkkeiden arvostusta sekä muistuttaa kasvilääkinnän pitkistä ja laajoista juurista ihmiskunnan historiassa.

Pakurin perinnekäyttö Venäjällä 

Kirja listaa tieteellisten todisteluiden lisäksi runsaasti pakurin perinnetietoutta eri lähteistä keräten. Esimerkiksi Venäjällä pakuriteetä on käytetty mm. syövän, tuberkuloosin, diabeteksen, vatsakatarrin sekä vatsa- ja pohjukaissuilistohaavojen hoidossa jo 1600-luvulta lähtien. Ulkoisesti Venäjällä pakuriuutetta käytetään psoriasikseen, suonikohjuihin ja atooppiseen ihottumaan. Voiteet ja salvat puolestaan käyvät avuksi haavoihin, naarmuihin, ihon kutinaan ja nivelvaivoihin. (Halmetoja 2012, 45-47.)

Mielenkiintoisia käyttäjäkokemuksia 

Pakurin ravinteellisia ominaisuuksia sekä tieteellistä näyttöä tehosta kirja osoittaa sivutolkulla, mikä toki on oleellista tietoa ja lisää luottamusta pakuriteen käyttöä kohtaan. Aktiivisten yhdisteiden olemassaoloa osoittavan, erikoistermejä vilisevän tekstin sijaan mielestäni kiinnostavampaa (ja ainakin kansantajuisempaa) tietoa on Halmetojan keräämät havainnot ihmisten kokemuksista. Erityisen hyödyn kommentit kertovat pakurin nauttimisen tuoneen nivelkipuihin ja kehon yleisiin tulehdustiloihin, yleiseen vastustuskykyyn (yhdistettynä riittävään D-vitamiinin nauttimiseen) sekä syöpiin. Halmetoja itse tosin viittaa syöpää käsittelevässä kohdassa pakurin hyödystä yleiseen immuniteetin toiminnan tehostumiseen, ei varsinaiseen syöpäkasvainten tuhoamiseen. Laajempia kliinisiä tutkimuksia syövän hoidosta kun ei ole toteutettu, joskin lupaavia tuloksia on osoitettavissa. (Halmetoja 2012, 89-90, 102-103.)

Käyttäjäkokemukset kertovat pakurin olleen hyödyksi myös vatsa- ja suolistovaivoissa (ärtyvän suolen oireyhtymä, Crohnin tauti ja vuotavan suolen oireyhtymä), ihovaivoissa (atooppinen ihottuma, psoriasis, vitiligo, suonikohjut, akne) sekä yleisen energisyyden vahvistumisessa. Halmetoja kutsuukin lähettämään lisää kokemuksia pakurikäävän käytöstä - erityisen kiinnostunut hän on mahdollisista negatiivisista vaikutuksista tai kokemuksista. (Halmetoja 2012, 91-92.)

Pakuriteen käytöstä ei kirjassa mainita juurikaan turvallisuuteen liittyviä riskejä, mutta sivuvaikutuksina mainitaan mahdollista huimausta, väsymystä, vatsavaivoja tai pahoinvointia. (Halmetoja  2012, 96, 101.) Vatsavaivoista olen itsekin kuullut joidenkin käyttäjien kärsivän, mikäli pakuritee on haudutettu vahvaksi. Miedompi juoma ei vastaavaa vaivaa ole aiheuttanut.

Lääkinnälliset sienet

Pakurikääpä ei itse asiassa ole nimestään huolimatta varsinainen kääpä, vaan lahottajasieni, jonka musta "kääpä" on sienirihmaston muodostama kasvannainen. Kääpäinfektio iskee helposti puun pinnan vioittuneisiin kohtiin: erityisen usein pakurikääpiä osuu silmiin kaupunkipuiston vanhoissa puissa - niistä on puistotoimen työnä katkottu oksia ja siten aiheutettu tartunnalle herkkiä vioittumia (Halmetoja 2012, 25). Puistoista pakurin ulkonäöstä saa siis hyvän käsityksen, mutta varsinaiset metsästysretket kannattaa suunnata ulkoliikunnan muodossa korpimetsiin.

Pakuria metsästettäessä kannattaa muistaa, ettei pakurin kerääminen kuulu jokamiehenoikeuksiin, eikä jo kuolleesta rungosta tule kerätä pakuria ravintotarkoituksiin. Pakurien paras keruuaika on keväisin ja syksyisin, jolloin ne keräävät eniten ravinteita. Kerää siis luvan kanssa riittävän kokoisia pakurikääpiä puuta vaurioittamatta: jo yksi keskikokoinen kääpä antaa juoman hauduttamiseen tarpeita koko vuodeksi. Jätäthän pienet käävät kasvamaan ja kehittymään. (Halmetoja 2012, 123-127.)

Suomen metsistä löytyviä lääkinnällisiä sieniä Halmetojan kirja listaa pakurikäävän (Inonotus obliquus) lisäksi useita muitakin: lakkakääpä (Ganoderma lucidum), silkkivyökääpä (Coriolus versicolor), siiliorakas (Hericium erinaceus) ja männyntuoksuvalmuska (Tricholoma matsutake) ovat lääkinnällisiä sieniä, näiden jatkeeksi on vielä kymmeniä muita vastaavia lääkinnällisiä ja ravinteellisia ominaisuuksia sisältäviä lajikkeita. Näistä tosin juuri pakurilla on todettu suurin antioksidanttisuus, ja sen ravinteellinen profiili eroaa kaikista muista. Lääkinnällisiä sieniä yhdistää useimmiten se seikka, että niiden kasvualusta on puiden kyljillä eikä maaperässä kuten ruokasienillä. (Halmetoja 2012, 18-19.) Miten paljon voi pakurin tavoin suorastaan trendiksi nousevia luonnonantimia vielä löytyäkään metsäretkillämme? Katse kannattaneekin nostaa välillä puiden rungoille suppilovahveromättäiden sijaan.

Helpoimmalla pääset kokeilemaan pakurin miedon miellyttävää, metsäistä makua tilaamalla suomalaista pakuria haudutukseen soveltuviksi paloiksi kuivattuna verkkokaupastamme. Itse haudutan pakuripalaa yhdessä kahvinporojen kanssa pressopannusa: pakuripala tasapainottaa kahvin happamuutta ja tuo kahviin lisää positiivista tehoa. Pakurisella kahvilla aamu alkaa reippaasti :-)

Koivunmahla, luonnon oma sima vaikka vappupöytään

Joka kevät asia käväisee mielessä, mutta unohtuu yhtä nopeasti. Tänä vuonna kuitenkin mielessä käväisy sattui oikeaan hetkeen, eli huhtikuiseen mökkeilypäivään. Kokeilimme siis juoksuttaa luonnon omaa simaa, eli mahlaa mökkitontin isoimmasta pihapuusta. Mitä reilukasvuisempi koivu, sen parempi sato - siis poraa etsimään!

Mahlankeruuseen otollisimmat ajat ovat juuri nyt käsillä, eli maan pintakerroksen sulamisen jälkeen mutta ennen koivun silmujen puhkeamista. Mahlahan on lähes täysin juurten kautta runkoon imeytynyttä vettä, jossa on seassa noin prosentin osuudella makeaa makua antavia sokereita ja kivennäis- ja hivenaineita, hedelmähappoja sekä valkuaisaineita. Miksikään superfoodiksi sitä ei taida mikään tutkimus osoittaa näillä suhdeprosenteilla, tosin mahlaa ei muutoinkaan ole vielä laajemmin tutkittu.

Tarkemmin mahlan ominaisuuksista sekä jopa ammattimaisen juoksutuksen nikseistä löytyy hyvä artikkeli Suomen luontoyrittäjien sivuilta.

Mahlaa juoksee tipoittain pulloon pillin avulla

Juoksutimme mahlaa kookkaasta pihakoivusta pillin ja tyhjän limpparipullon avulla suht lämpimänä iltana huhtikuun 25. päivä, jolloin maa oli jo lumeton, mutta mökkijärvi edelleen jäässä. Nestettä alkoi virtaamaan reilusti heti poraamisen jälkeen ja saimme varsin nopeasti kasaan puolisen litraa. Sen jälkeen virtaus selvästi hidastui ja koko loppuillan aikana kassa koheni vain muutamalla desillä. Saalista saatiin kuitenkin sen verran, että pääsimme tutustumaan mahlan makuun. Se on hyvin miedosti makea - aivan kuin vettä, johon olisi liotettu hieman sokeria tai hunajaa. Jälkimaku tuntui makeana vielä pitkään suussa. Tuoksu oli mielestäni kevyesti hunajainen. Ehkäpä tästä saisi luomukorvikkeen simalle, etenkin jos ei olisi muistanut tehdä kotisimaa ajoissa vapulle :-)

Mahlan maku ja makeus voi vaihdella eri puuyksilöiden välillä, joten kannattanee kokeilla eri pihapuita jotta löytäisi sen parhaimman makuvivahteen. Yritimme vielä valuttaa mahlaa toisesta puusta seuraavana aamuna, mutta jostain syystä silloin ei homma onnistunut: saimme muutamassa tunnissa kokoon vain pari-kolme desiä vaivalloisina tippoina. Puu oli toki pienempikin, mutta syytä lienee myös puun latvuston kapoisammalla laajuudella ja ehkä jopa edellisen yön pakkasella? Runsaalla vuosikasvulla ja laajalle levinneellä latvustolla varustettu iso koivu (halkaisija noin 30 cm) voi antaa vuorokaudessa 10-15 litraa mahlaa, kun pienemmissä (noin 15 cm halkaisija) puissa voi vuorokausituotto jäädä noin 2-4 litraan.

Porausreikiin työnsimme tulpaksi teroitetut puutapit, mutta ilmeisesti se on vanhanaikainen käytäntö. Parempi olisi käyttää vahaa, hiillyttää reikä umpeen tai antaa mahlan sokereiden tukkia reiän. Samasta reiästä ei siis ole tarkoitus valuttaa mahlaa useampaa kertaa.

Mahla pilaantuu nopeasti, joten keruuseen tulisi käyttää puhtaita tarvikkeita ja itse nestekin tulee säilyttää maidon tavoin kylmässä ja nauttia parin päivän sisällä (kuulemma pilaantunut mahla kävisi hyvin kukkien kasteluun). Pidempiaikaiseen käyttöön mahlaa voi pakastaa, mutta en ainakaan itse keksi siihen tarvetta. Jotkut sanovat mahlan olevan hyvin janoa poistavaa sekä kahvin tavoin virkistävää, mutta ehkäpä juon janooni kuitenkin vettä ja virkistykseen vaikka siperianteetä. Tämä mahlan porailu oli hauska keväinen kokeilu, josta riitti lapsille ihmettelemistä. Tosin he hassut eivät uskaltaneet moista nestettä sitten kuitenkaan maistaa...

Kannattaa ennen porailua huomioida, että mahlan juoksutus ei varsinaisesti vahingoita puun kasvua, mutta aiheuttaa porauksen kohdalta leviäviä tummentumia puun syihin. Siitä syystä puu ei enää mahlan valutuksen jälkeen sovellu jatkojalostukseen vaneriksi tai huonekalupuuksi, eikä mahlaa saa kerätä ilman maanomistajan lupaa.

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 27. huhtikuuta 2015.

Korvasienen metsästystä

Kevät ja korvasienet kuuluvat yhteen kuin kevätjuhlat ja suvivirsi. Mökkiämme lähelle kaadettiin ruma(!) aukko juuri parisen kesää sitten, eli suuntasimme sinne silmissämme siintäen suuret sienisaaliit - tulipa s-tarina ihan vahingossa :-)

Korvasieni viihtyy juuri suht tuoreilla hakkuuaukoilla, joten saimmekin kevään ensikosketukset tuohon epämääräisen ulkonäön omaavaan herkkuun. Tekaisimme aiheesta videon, olkaa hyvät:



Tässä resepti videon lopussa näkyvään korvasienipastaan

2 dl huolellisesti ryöpättyjä ja huuhdeltuja korvasieniä (tuoreena niitä oli enemmän, ryöppäys kutistaa massaa merkittävästi)
1 punasipuli
puolikas rasia ruohosipulituorejuustoa
suolaa
mustapippuria
pieniä tomaatteja halkaistuina
täysjyvänuudeleita
(halutessa päälle isompana viipaleena tai joukkoon pienenä silppuna kylmäsavulohta)

Kuullota sipulit ja sienet, lisää joukkoon tuorejuusto ja mausteet. Keitä nuudeleita erikseen hetki, lisää ne puolikypsinä pannulle sienten joukkoon. Lisää samalla tomaatit. Anna hautua hetki, jotta nuudelit kypsyvät ja tomaatit lämpiävät.

Oli nopeaa ja hyvää :-)

PS: Teksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista. Alkuperäinen julkaisupäivä on 26. toukokuuta 2015.

Moottoripyörällä Jäämerellä

Takapenkkiläisen surinasussun rooli muuttui, sillä sain tälle kesälle ensimmäisen oman pyöräni - Honda sekin, tottakai :-)

Hondat Jäämerellä - arvaa kumpiko on tyttökuskin?

Reissujalkaa alkoi kutkuttamaan yhteisen lomamme alkajaisiksi sen verran pahasti, että heti tilaisuuden tullen pakattiin pyörien laukut. Ensimmäinen ongelma olikin, MITÄ pakataan? Reissuvaatetta ehkä jotain eteläisempää maisemaa, kaupunkikeskuksia ja terasseja varten, vai lämpimiä kerrastoja, hyttyshuppuja ja vaelluskengät pohjoisen valloittamiseksi?

Sääkartta ratkaisi suuntamme, sillä lähtöpäivän aamuna heinäkuussa näytti lähipäiville aurinkoisempaa keliä pohjoisen suuntaan (viimeksi reissu suuntautui Viroon samaisella tavalla säätilan mukaan). Siis laukkuun päätyi tunturiretkeilyyn soveltuvia varusteita. Jätimme jopa ajokengät pois ja pukeuduimme vedenpitäviin vaelluskenkiimme jo ajaessa, näin säästyi iso kolo laukuissa.

Ajopäivä 1, Kuopio - Kuusamo

Kuopiosta starttasimme heti pienemmille teille pois pohjoisen pääväylältä 5-tieltä - ensin Maaningalle (tie 77), sitten Pielaveden ja Sulkavan kautta Kiuruvedelle (tie 561). Oulujärven päätimme kiertää sitä hiljaisempaa puolta myöten, eli läntistä reittiä. Se olikin mukavaa mutkatietä aina Pyhännän ja Kestilän kautta Vaalaan  ja siitä pohjoiseen Taivalkoskelle saakka (tiet 800 ja 822). Oulujärven läpikin Manamansalon hiekkarantojen kautta olisi päässyt lossilla, mutta puuskaisen tuulen vuoksi jätimme lossitaipaleen toiselle reissulle, onpahan yksi hyvä päivämatka katsottuna retkitavoitteeksi.

Savon ja Pohjanmaan välinen maastoero sekä rakennuskannan muuttuminen näkyi matkalla varsin selvästi - savolaeset mäkimaisemat vaihtuivat pohjalaisiksi maataloustuotannollisiksi tasamaiksi heti Kiuruveden tietämillä. Sääkin suosi, kuten ennuste lupasi. Oli mukavaa ajella sopivan lämpöisessä, enintään +20 asteen auringonpaisteessa, puuskatuulikin alkoi iltapäivällä hellittämään. Tosin illansuussa - pepun jo puutuessa - meidät yllätti pieni sadekuuro, joka viilensi sään ja pakotti lisäämään tielevikkeellä vaatetta. Se oli huono ajatus, mäkäräiset odottivat puskassa ahneina.

Ensimmäiset porot näkyivät Taivalkosken ja Kuusamon välisellä tieosuudella kiitäessämme kohti Kuusamon Sokos-hotellia, ja niitä riittikin sitten läpi Lapin. Varovaisuutta oli syytä noudattaa - kun näkee yhden poron, niitä saattaa olla lähellä enemmänkin. Mitään "läheltä piti" -tilannetta ei onneksi päässyt syntymään, vaikka joitakin kertoja porot säntäilivätkin tielle holtittomasti.

Ajopäivä 2, Kuusamo - Salla - Savukoski - Sodankylä

Runsaan ja maittavan hotelliaamiaisen jälkeen oli hyvä lähteä matkaamaan aurinkoiseen, mutta viileään säähän. Reitiksi pohjoiseen valitsimme Sallan ja Savukosken kautta kiertävän itäisen reitin (tiet 950, 82 ja 965) ihan siitä syystä, ettemme olleet kumpikaan siellä reunalla koskaan vierailleet. Maisemallisesti reitti oli suurelta osin pettymys: korpea ja suota, joiden läpi on tieinsinööri vetänyt viivottimella piiiitkiä suoria teitä. Yhden piston teimme Savukosken tieltä Seitajärven museotielle. Kapea hiekkatie vie noin 13 km päähän partisaanien uhrien muistomerkille. Tulipahan treenattua hiekkatiellä ajamista ja ajateltua pohjoisen väen arkea sodan melskeessä ja partisaanien armoilla.

Päiväkahvit Tanhuan K-marketin pihassa, ruokapalaksi poropitsaa Akkavaaran pitseriassa Sallan kirkonkylällä ja illaksi Sodankylään Nilimellan leirintäalueen pikkumökkiin (40 € kahdelle). Varasimme saunavuoron (12 €) lämmitelläksemme ja illalla jutustelimme muiden matkalaisten kanssa nuotiopaikalla. Nämä jutusteluhetket ovat usein reissun parasta antia: nytkin kuulimme loistavia vinkkejä pohjoisesta päin tulevilta. Oululaiset veljekset olivat tulossa lapsineen Norjan Altasta, mitä aluetta he kovasti kehuivat. Kuulemma löytyisi upea rotkokanjoni päiväretkikohteeksi sekä suomalaisten omistama siisti leirintäalue. Suunta vaihtuukin Inarijärven kohdalta siis luoteeseen! Kilometrien määrä sen kuin lisääntyy...

Nilimellan leirintäalueella avautui sateinen aamu

Nilimellan mökin keittiö on täysin varustettu,
meiltä vain puuttui kattila

Ajopäivä 3, Sodankylä - Laanila (Saariselkä)

Leirintäalueen aamu aukeni harmaana ja sateisena. Eikun vaan sadekamppeet niskaan ja baanalle. Keli ei houkutellut etsimään kiertoreittejä, joten painelimme suoraan nelostietä kohti pohjoista. Kostea viileys alkoi puskemaan iholle nopeasti huolimatta runsaasta vaatetuksesta sekä sadepuvuista. Myös poroja alkoi näkymään tien varsilla runsaammin, joten se märän tien ja kohmeisten sormien ohella piti keskinopeuden todella maltillisena. Onneksi paljon kävellyt Meindl-vaelluskenkäni ovat edelleen ehta kunnossa ja pitivät varpaat kuivina.

Päivämatka jäi tänään suht lyhyeksi, vierailimme tapaamassa vanhaa tuttuani Ainia Metsähallituksen neuvontapisteessa Tankavaarassa ja Partioaitan väkeä Saariselällä. Majoituimme hyvissä ajoin Savottakämppään Laanilassa, saunoimme ja pesimme pyykkiäkin. Hyvät omatoimipalvelut edulliseen 15 €/hlö yöpymishintaan retkeilymajassa ja Savottakahvilan puolella maukas päivän keitto 7 €. Savottakämppä on todellinen löytö, jos oma mukavuustaso ei vaadi hotellia.

Illan ratoksi huiputimme Kiilopään kävellen ja joimme kahvit katsellen hieman sumuista maisemaa kohti Koilliskairaa. Ehkäpä taas jonakin päivänä reissu rinkan kanssa noille komeille, tiettömille taipaleille.

Maisemaa Koilliskairalle päin Kiilopäältä
(huomaa heinäkuinen lumiläikkä vastarinteessä...)

Savottakämppä

Ajopäivä 4, Laanila - Ivalo - Inari - Karigasniemi

Sade onneksi oli lakannut ja matka jatkui kohti Ivaloa kuivin varustein. Ivalossa oli ihan pakko pysähtyä aikamatkustamaan menneille vuosikymmenille. Ivalon Kenkä ja asu on uskomaton vaatekauppa keskuskorttelien sivustalla. Tiskin takaa löytyy suloinen, jo kypsään ikään ehtinyt kauppiasrouva, joka pyörittää putiikkia yksin rollaattorilla ajellen. Hyllyt notkuvat  käyttämättömiä vaatteita myymälän historian eri aikakausilta: erityisesti 80-luvun toppatakkeja näytti olevan hyvin tarjolla. Kuka tarvitsisi? Hinnat ovat alkuperäiset, niitä ei ole sittemmin nostettu, eikä alennusmyyntejäkään ole kyllä harrastettu :-) Ostin kyseisestä kaupasta jo 15 vuotta sitten kotimaiset, luonnonvalkoiset 60-luvun nahkasaappaat, jotka palvelevat edelleen talven ihanuuksina. Pyörälaukkujen pienuus esti isommat ostoshaaveet tällä kertaa.

Eräs Suomen kauneimmista tietaipaleista on Ivalon ja Inarin välissä, sitä on ilo kurvailla. Päiväkahville pysähdyimme Karhunpesäkivelle, joka on jättimäinen, luolan muodostava siirtolohkare. Luolan katto on täynnä näyttäviä hiidenkirnuja - tänne kannattaa muutama rappunen kiivetä ihmettelemään luonnon ihmeellistä voimaa.

Inarin kylän kohdalla alkoi jo nälkä kaivertamaan, joten nappasimme lounaspaikan lennosta. Muistelin, että Saamelaismuseo Siidassa on myös lounaskahvila - ja olikin muuten hyvä buffet-lounas! Metsäsienikeittoa, ihanaa tuoretta ruisleipää sekä makaronilaatikkoa poronlihalla  jälkkäriä unohtamatta (lounaan hinta 12,90, kattausaika kesäisin klo 11-17). Siinä kohden oli hyvä sekä tankata massu että päivittää reittisuunnitelma.

Jututimme myös ivalolaista tilausbussien kuskia, joka antoi hyviä vinkkejä norjalaisilla teillä selviytymiseen: pidä aina oma kaistasi tiellä ja ota mutkaa tarkoittavat varoitusmerkit tosissasi, sillä se mutka voi tosiaankin olla hyvin tiukka! Samasta kaistan pitämisestä varoitteli myöhemmin norjalaisetkin, sillä paikalliset saattavat oikoa autoillaan kurveissa röyhkeästi, jolloin kannattaa todellakin  olla omalla kaistallaan tai mieluummin vielä kaistan ulkosyrjällä.

Iltapäivällä tavoitimme jo Karigasniemen. Kalamiehet olivat valloittaneet jo useat leirintäalueiden mökit, joten jouduimme tekemään muutaman hutilenkin kyselemässä majoitusta. Lopulta jäimme yöpymään ihan kylän keskustaan Kalastajan majatalon pikkumökkiin (50 € kahdelle). Itse mökki on peruskuntoinen, mutta yleiset suihku- ja saunatilat olivat uusia ja siistejä. Iltapiknikki punaviinin kera Tenojoen (tai vielä tässä kohden Inarijoen) rantaan suht vähäisen hyttyslauman ininän säestämänä, poropitsaa majatalon ravintolassa, ja sitten nukkumaan. Oli muuten hyvää pitsaa - harmittaa näin jälkikäteen, ettemme testanneet listalta löytyvää kuningasrapupitsaa!

Kalamiehen majatalon mökki kahdelle

Kannattaa muuten huomioida Suomen puolella kauppareissulla, että ruoka on merkittävästi kalliimpaa Norjassa. Jos vain suinkin mukaan mahtuu, kannattaa ostaa evästä matkaan useallekin päivälle. Olut on noin puolta kalliimpaa ja muissakin elintarvikkeissa (suklaa, maitotuotteet jne.)  näytti olevan muhkeasti suurempi hintalappu.

Ajopäivä 5, Karigasniemi - Alta

Nyt päästiin ulkomaille kurvaten rajajoen yli, ja ihan auringonpaisteessa!

Karigasniemen sänkypaikan etsimisrumbasta viisastuneena teimme varauksen etukäteen Altaan River Camping -leirintäalueelle ensin lähettämällä varauslomakkeella kyselyn vapaasta mökistä. Vastaus tuli ihan suomeksi tekstiviestillä, suomalaisesta liittymästä. Loistava palvelu, jonka takana on suomalaisyrittäjä! Tässä linkki ko. alueen sivuille. Kun varmuus odottavasta sängystä oli saatu ajoissa, sai ajella rauhassa ja nauttia maisemista. Ja joo, pitihän sitä vähän eksyäkin: tarkoituksemme oli lähestyä Altaa etelästä pienempiä teitä, mutta E6-tien viitat Altan teksteillä Kaarasjoen kohdalla olivat niin päällekäyvän isoja, että ne erehdyttivät lähtemään väärän suunnan mukaan. Muutama ylimääräinen kymmenkilometrinen tuli ajettua ennen virheen tajuamista. Silti kannatti kääntyä takaisin: Kaarasjoelta länteen tietä 92 ja myöhemmin risteyksestä tietä 93 pohjoiseen oli mukavaa, pienempää mutkatietä jopa tylsän leveän E6-baanan sijaan. Ennen Altaa meitä odotti vielä yllätys: tie lähti laskeutumaan jyrkästi rotkokanjonia myöten vesiputousten suihkutessa vierellä. Upea paikka, jota ei kyllä pyörän kahvoista puristaessa ja kaarteita kurvaillessa kylliksi ehtinyt ihastelemaan saatikka kuvaamaan.

Leirintäalueella meitä odotti oikein sievä Tante Hilda -mökki (hinta 500 NOK, eli noin 53€ kahdelle). Teimme yhteiskeittiössä iltapäiväruokaa, jututimme polkupyörällä Helsingistä saakka matkan taittanutta suomalaisparia ja lähdimme uudestaan katselemaan upeita Norjan maisemia, tällä kertaa kävely mielessämme.

Tante Hilda -mökki (Alta River Camping)

Ajoimme vain yhdellä pyörällä kylään nimeltä Gargia, josta pääsi merkittyä reittiä myöten Pohjois-Euroopan suurimmalle kanjonille. Noin 3 km paljakkapatikoinnin jälkeen kanjoni avautuu putouksineen ensimmäisen kerran silmien eteen, mutta jos vain voimia on (ja hyvät jalkineet), niin kannattaa jatkaa vielä matkaa se nelisen kilometriä lisää kanjonin muhkeimpaan paikkaan. Minulle ne korkeudet olivat jo vähän liikaakin, mutta hienot näkymät avautuvat kanjonin reunalta sellaiselle, jolla ei ole korkean paikan kammoa. Polku sinne vie välillä soisilla alueilla, joten pelkällä lenkkarille ei kastumatta perille pääse. Myös muutama leveähkö vuoripuro täytyy ylittää. Hieno pieni patikkareissu upeassa yöauringossa! Hyttyset heräsivät yön viiletessä viimeisillä kilometreillä, mutta onneksi oli hyttyshuput mukana.

Ajopäivä 6, Alta - Olderfjord (Russones) 

Norjan maisemien ihailu jatkui itään päin Altasta pistokeikalla nättiin ja siistiin Hammerfestiin. Matkalla odotti jälleen yllätyksia: iso silta ja noin kolmen kilometrin mittainen tunneli. Sillalla en juuri alaspäin kurkkinut ja tunnelissa keskityin pysymään kaistallani. Tunneli oli aika hurja kokemus, tuntui kuin olisi ajanut koko ajan alamäkeen  - myös palatessa! Hammerfestissa itsessään emme sen kummemmin kierrelleet, kävimme etsimässä kuningasrapua jonkinlaisen ruoan muodossa sellaista kuitenkaan löytämättä. Omituista, Jäämeren rannalla pitsalistalla toistuivat erilaiset kinkut ja muut lihaversiot ja jokusen kerran tonnikala. Paikallisista kuningasravuista ei niissäkään jälkeäkään. Ehkäpä olimme vääräntyyppisessä paikassa etsimässä tällaista kulinaristista elämystä. No, mahan ainakin sai täyteen.

Hammerfestin tiellä oleva silta

Hammerfestissa marketin pihassa jututimme hetken suomalaislähtöistä miestä, joka oli tullut siirtotyöläiseksi Norjaan. Hän kovasti kehui hoitoalan työtilannetta, töiden rentoa rytmiä sekä palkkaa: kaikki sellaista, mikä Suomessa helposti mättää. Ei ihme, että suomalaisia houkuttaa! Täytyy tosin muistaa korkea kustannustasokin: vuokrat ja ruokakulut vievät varmasti osan korkeasta palkasta.

Majatalon huone kahdelle
(hyvin nukutun yön jälkeen)

Illaksi olimme varanneet taas etukäteen pikkumökin sopivaksi katsomamme matkan päähän Olderfjord Hotell Russones -leirintäalueelta. Tällä kertaa mökki osoittautui epäilyttävästi homeelle haisevaksi, joten päädyimme maksamaan muutamat kymmeneuroiset lisää ja majoittumaan majatalon puolelle siistiin kahden hengen huoneeseen omalla vessalla ja suihkulla. Samalla pääsimme pesemään pyykkiäkin koneella (jee!) sekä saimme aamiaislipukkeet. Tästä etapista moni majoittuja jatkoi kohti Nordkappia, mutta me ajattelimme sen vievän tällä kertaa liikaa aikaa ja olevan tarpeeton (ja kuulemma kallis johtuen ylihinnoitellusta lautasta) sulka hattuun. Lähdimme mieluummin tavoittelemaan itää jo koto-Suomi vähitellen mielessämme.

Ajopäivä 7, Olderfjord - Tana

Onnistuttiinpas eksymään taas - ja ihan samalla tavalla! Ajatus oli katsastella maisemia kohti itää kulkien Jäämeren rantaa 98-tietä, mutta niin vain ajoimme jälleen sitä hiivatin E6-baanaa sen verran pitkälle etelään, että oli jo parempi mennä Kaarasjoelle asti ja kääntyä sitten seurailemaan Teno-joen Norjan puoleista vartta takaisin pohjoiseen. Se tie olikin onneksi kiva ja joutuisa ajaa jokinäkymineen, muuta liikennettäkään ei juuri ollut johtuen varmaan viikonlopusta. Poikkesimme Utsjoelle täydentämään eväsvalikoimaamme ja samalla saimme yllättäen tilaisuuden maistella lohisoppaa Utsjoen Lohirieha-tapahtumassa.

Jatkoimme pohjoiseen viileässä, mutta osin aurinkoisessa säässä ja etsimme yösijan Tana Familie Camping -leirintäalueelta Skiippagurrasta. Pesutilat olivat sielläkin vasta remontoituja vanhoihin rakennuksiin, ja isohko mökki (475 NOK kahdelle, yöpymispaikkoja neljälle) oli oikein sievä ja viihtyisä.  Kaikki pienemmät mökit olivat jo varattuja bussikuormalle ilmeisesti puolalaisia - he majoittuivat alueella useamman yön ja tekivät päiväretkiä ympäri pohjoista Norjaa. Keittiössä kävi välillä kova kuhina ja olisimme mieluusti tehneet ruoan mökin liedellä, jos olisi vain ollut joku kattila mukana.

Viileydestä huolimatta hyttysiä oli mökin kuistilla siihen mennessä reissua kaikkein eniten, joten mukana kannetuille hyttyssavuille tuli viimeinkin käyttöä.

Tana Familie Camping

Ajopäivä 8, Tana - Laanila

Aamupuuron avustamana ajelimme itään Varanginvuonon rannoille poiketen ensimmäisenä Pykeijaan, pieneen suomalaisväritteiseen kylään. Päiväkahvitellessamme kallioilla kylän lähellä paikalle polkupyöräili paikallinen herra, joka kertoili hauskankuuloisella, norjansekoitteisella suomellaan kylän meiningistä ja historiasta. Kylän ovat perustaneet tiettömän taipaleen taa niemennokkaan vuonna 1863 suomalaiset ja ensimmäisen tiensä kylä on saanut vasta sata vuotta myöhemmin. Tästä syystä suomenkieli on saanut säilyä - ja suomalaistyyppinen talokanta, sillä saksalaiset eivät vaivautuneet sitä polttelemaan sodan lopussa. Kylässä näytti olevan pieni camping-alue sekä yleinen sauna, jota paikallinen kovasti kehui. Kuulemma jonkin naapurikaupungin yliopiston vaihtaritkin käyvät siinä kokeilemassa löylyjä sekä pulahdusta Jäämereen. Meitä ajatus polskinnasta vain vilutti, sillä kylmä tuuli teki muutoin mukavan poutaisesta päivästä hyytävän. Kun ajomatkaa oli vielä runsaasti edessä, niin emme halunneet palelluttaa itseämme heti aamupäivästä. Niin jäi meressä uiminen toteuttamatta ja uimapuvut vaille käyttöä.

Minua olisi kiinnostanut nähdä kuuluisia lintukallioita vaikkapa juuri Pykeijassa, mutta sinne olisi pitänyt kävellä noin 7 km lenkki, mikä tuntui pitkän päivän alkuun liian aikaavievältä. Ehkäpä ensi reissulla sitten ajelemme Varanginvuonon pohjoispuolelle Vesisaareen, Vuoreijaan ja aavekaupunki Hamningsbergiin - se reitti kuulosti nähtävyyksineen ja lintukallioineen kiehtovalta, mutta olisi vaatinut meiltä yhden yöpymisen lisää Norjan puolella. Se ei valitettavasti mahtunut enää kalenteriin.


Varanginvuonon itäisemmällä nurkalla seisoo Kirkenes, jonka asetimme Norja-kiertueemme viimeiseksi etapiksi, tosin vähän turhaan. Itse kaupungissa ei kummoista ainakaan näin sunnuntaina ollut, ja puuskaisen kova ja kylmä tuuli teki ajamisen sinne epämiellyttäväksi. Söimme Statoililla reissun ainoat hampurilaisateriat (kalliimpaa, mutta parempaa = itseleivotumman oloista kuin Suomalaiset vastaavat) ja suuntasimme Näätämön ja Sevettijärven kautta kohti tuttua Laanilan Savottakämppää ja kuumaa saunaa. Jäämeri jäi siis taakse suosiolla.

Ajopäivä 9, Laanila - Rovaniemi

Nyt vire oli jo selvästi kotiinpäin matkaava, joten emme sen ihmeemmin enää etsineet ajanvietettä tai kiertoreittejä. Pizza á la Riesto tarjosi Sodankylässä taas maukasta Aslak-poropitsaa (moneskohan pitsa jo tällä reissulla...), mutta päivän kulinaristiset nautinnot kulminoituivat Rovaniemen Sokos-hotellin Fransmannin Lappimenun kala- ja poroannoksiin, nam.

Sodankylästäkin saa hyvää poropitsaa

Pakko kehua Rovaniemen Sokos-hotellia, jos joku hotellitasoista majoitusta etsiskelee. Huoneet ovat remontoituja, samoin hienot yleiset saunatilat. Aamiainenkin on oikein reilu, mukana on paikallista väriä mm. leipäjuuston ja vispipuuron muodossa. Motskarit sai helposti parkkiin halliin yhteen ruutuun yhden autopaikan hinnalla. Kiva oli pitkästä aikaa olla hotellissa, joskin moni muukin reissun majoituspaikoista oli hinta-laatusuhteeltaan riittävä tällaiselle "ilman telttaa" -reissulle.

Ajopäivät 10 ja 11, Rovaniemi - Pielavesi - Kuopio

Rovaniemeltä palailimme samaa reittiä pitkän ajopäivän verran Oulujärven länsipuolitse Pielavedelle ystävän kesämökille valmiille aterialle ja kuumalle rantasaunalle - Kiitos ihanaiselle Tiina-emännällemme! Seuraavaksi päiväksi jäi enää aamiainen laiturilla lämpöisessä auringonpaisteessa sekä lyhyt luikaus kotiin.








Reissu on heitetty, noin 2800 km takana ja peppu puutunut lukuisia kertoja, mutta upeita maisemia, mukavia ihmisiä ja hienoja hetkiä ikuistui verkkokalvoille runsaasti. Aloitteleva motoristi ensimmäisellä pitkällä reissullaan jäi  janoamaan lisää tällaisia kokemusmatkoja. Ehken vielä ole valmis tiukoille serpentiiniteille vuoristoihin tai Keski-Euroopan vilkasliikenteisille moottoribaanoille, mutta leppoisat kurvailut enintään 80 km/h vauhdilla kivassa (ei liian kuumassa, märässä tai kylmässä) säässä sopivat tälle surinasussulle jatkossakin :-) Minnehän siis seuraavaksi?

Motoristimatkaajalle vinkit pakkaamista varten kesäiselle pohjoisen kierrokselle

Tarpeellisimmat varusteet:

• tiekartta
• tankkilaukku
• kamera
• päiväkirja ja kynä
• kypärämikit latureineen (latasimme laitteita myös lounaspaikoilla, jotta akku riitti pisimpinäkin ajopäivinä)
• korvatulpat (ajoviima suhisee muuten korvissa) -> niitä saat tilattua täältä
• huomiovärinen rähinäremmi (lisää motoristin näkyvyyttä erityisesti sateisena päivänä)
• aluslakanat, tyynyliinat ja makuupussit sekä kevyet pyyhkeet (vältyimme mökkikylien petivaatemaksuilta)
• vedenkestävät kuljetuspussit esim. petivaatteiden kuljetukseen satulan päällä
• unimaskit valoisia öitä varten -> niitä saat tilattua täältä
• fleecekerrastot ja tekniset kerrastot
• naisille ajoon urheilurintaliivit sekä molemmille lahkeelliset alusbokserit hiertymien estämiseksi, varalle vaseliinia
• rennot vaatteet ja kevyet kengät leirintäalue-elämää tms. vapaa-aikaa varten
• retkipuvut ja hatut pienen sateen, tuulen ja hyttysenpistojen suojaksi
• vaelluskengät (lisäksi säären lämmikkeeksi säärystimet ajoviimalta suojaamaan)
• pitkät tukisukat -> niitä saat tilattua täältä
• sadeasut
• puukko
• lusikka-haarukkamysteeriot
• termospullo ja kuksat, pikakahvijauhetta (otimme termariin aamulla kuuman veden)
• päiväreppu
• hyttyshuput, hyttyssavuja tai -myrkkyä

Olivat mukana, mutta ilmankin olisi (ehkä) pärjätty:

• moskiittoverkko sänkyyn
• tikkivuoret ajopukuihin (fleece- ja muut kerrastot olivat näppärämpiä)
• cityvaatteet
• navigaattori

Täysin tarpeettomat:

• uimapuvut
• toinen päiväreppu

Puuttuivat matkasta, vaikka olisi tarvittu:

• keittiövälineet (kattila, kauha, lautaset - mökeissä oli usein hellalevyt, mutta ei astioita)
• laudeliinat
• pesupulveria nyrkkipyykkiä varten

PS: Blogiteksti on siirretty kirjoittajan toisesta blogista, alkuperäinen julkaisupäivä on 24. heinäkuuta 2015.